Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Rion top 3

Rio ei ole vain taskuvarkaiden paratiisi. Tässä kolme kuumaa vinkkiä.
1. Palvo aurinkoa

Brasilian Rio de Janeirossa ei ole rannoista pulaa.

Kannattaa tutustua Ipaneman ja Leblonin rantojen lisäksi upeisiin hietikoihin Barra da Tijucan alueella ja hiljaiseen, rikkaiden paikallisten suosiossa olevaan São Conradon rantaan, jonne varjo- ja riippuliitäjät laskeutuvat.

Auringonpalvojan yleisin valinta lienee niin slummin lapsien kuin turistienkin suosima Cobacabana, jonne on turha viedä arvotavaraa mukanaan.

2. Ihastele Kristus-patsasta ja Sokeritoppavuorta

Kaupunkia vuoren huipulta vahtiva Kristus-patsas ei esittelyjä kaipaa. Upean näköalan äärelle pääsee esimerkiksi Copacapanan tai Ipaneman rannoilta 584-bussilla eurolla.

Bussia on vaihdettava joko noin 11 euroa maksavaan minibussikyytiin tai 16 euroa maksavaan junaan.

Sokeritoppavuoren näkee Kristus-patsaankin luota, mutta jos kaipaa lähempää tarkastelua, pääsee sinne kaapelivaunulla 19 eurolla.

Patikoija voi kivuta reilut puoli tuntia Morro da Urca -nimiselle vuorelle, josta Sokeritoppavuorelle pääsee maksamalla noin kympin.

Yksinkertaisinta on maksaa 34-58 euroa kaupunkikierroksesta, joita järjestävät esimerkiksi Brazil Expedition ja Be a local -nimiset firmat.

3. Koe jalkapallohurmio

Jalkapallosta piittaamattomalle jo pelkän yleisön seuraaminen on elämys, sillä brasilialaiset todella osaavat kannustaa.

Engenhao toimii paikallisten joukkueiden Flamengon, Botafogon and Fluminensen taisteluareenana, kunnes mailman suurin stadion, Maracanã taas avataan vuoden 2014 World Cup -pelejä varten.

Futishuuman voi kokea maksamalla 13-86 euron hintaisia lippuja. Brazil Expedition tekee pelireissuja 39 euron maksua vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää