Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Machu Picchu paljastaa salaisuutensa

Myyttistä Machu Picchua voi olla vaikeaa nähdä jopa lähietäisyydeltä.
Machu Picchun kuuluisin rakennus, pyöreä Auringon temppeli seisoi muutaman kymmenen metrin päässä sitä katsomaan tulleista matkailijoista, eikä siitä näkynyt kiveäkään.

Valtava pilvi verhosi vuorenrinnettä.

Kaikki oli harmaata, eikä siinä harmaudessa ollut edes sävyjä.

Auringonnousua inkojen myyttiseen kaupunkiin katsomaan tulleet märät ja väsyneet vaeltajat pudistelivat sateessa päätään epäuskoisina.

Tässäkö se nyt on?

Kiehtova, maailmankuulu rauniokaupunki pysyi itsepäisesti piilossa. Niin lähellä ja täysin näkymättömissä.

Ja sitten.

Pilviverho alkoi hitaasti hälventyä, kunnes taivas yhtäkkiä aukeni ja ensimmäiset auringonsäteet osuivat rinteeseen.

Miksi inkat lähtivät?

Historia ei kerro, miksi inkat jättivät Machu Picchun, kun espanjalaiset konkistadorit 1500-luvulla löysivät Perun.

Halusivatko he suojella kaupunkia espanjalaisten ryöstelyltä ja lähtivät salatakseen sen olemassaolon?

Yhden teorian mukaan 500 asukkaan kaupungin väestö kuoli espanjalaisten mukanaan tuomiin vesirokkoon ja muihin tartuntatauteihin, joita vastaan inkoilla ei ollut vastustuskykyä.

Satojen vuosien ajan Machu Picchusta tiesivät vain paikalliset viljelijät.

Salaisuuden ansiosta se säilyi verraten koskemattomana.

Machu
Picchun käyttötarkoitus on mysteeri. Sitä on pidetty sotilaallisena linnoituksena, inkakuningas
Pachacutin asuinpaikkana, laboratoriona kasvitieteellisille kokeille ja seremonia-areenana.

Mysteerit vain lisäävät Machu Picchun viehätystä. Ihmisiä Machu Picchulla ei sentään uhrattu, toisin kuten inkojen pääkaupungissa, nykyisin modernissa ja viihtyisässä Cuscossa, josta päiväretket tai pitemmät vaellukset Machu Picchulle aloitetaan.

Nykyään Machu Picchu on Perun suosituin nähtävyys ja vaarassa tuhoutua.

Huippusesongin aikana raunioilla vierailee päivässä jopa 6000 turistia, vaikka virallisesti vierailijoiden määrä on rajoitettu 2500:aan.

YK:n kulttuurijärjestö Unesco on huolissaan: aikoinaan 500 asukkaalle rakennettu kaupunki ei järjestön mukaan kestä nykyisiä turistimääriä.

Machu
Picchu vajoaa sentin joka kuukausi. Lähialueella on tapahtunut useita tuhoisia maanvyöryjä, viimeksi viime tammikuussa. Tuhannet paikalla olleet turistit jouduttiin evakuoimaan helikoptereilla.

Seuraavan maanvyöryn pelätään tekevän pahempaa vahinkoa.
Machu Picchu ilmestyi aamuseitsemältä pilvien sylistä aivan kuin joku olisi vihaisesti repäissyt esiripun sen edestä.

Se oli taianomainen hetki.

Turisteja oli paikalla jo satoja, mutta jokainen saattoi tuntea itsensä arkeologi
Hiram Binghamiksi, joka löysi inkojen hylkäämän kaupungin 99 vuotta sitten.

Vaihtoehtoisesti vaeltaen

Nopeimmin Machu Picchulle pääsee junalla inkojen pääkaupungista Cuscosta. Juna tuo matkailijat Aguas Calientesin kylään, josta vuorelle noustaan busseilla. Nämä päiväretket maksavat noin 90 euroa.

Kuuluisin ja kallein vaellus on klassinen neljän päivän Inca Trail. Polulle lasketaan joka päivä 200 vaeltajaa ja 300 opasta, kokkia ja kantajaa. Korkeuden takia vaellus on raskas. Inca trail -vaellus maksaa noin 450 euroa.

Hiljaisemman, Inca Jungle -nimellä kulkevan vaelluksen reitti mutkittelee sekin vuoren rinteillä jylhissä maisemissa. Nelipäiväinen vaellus sopii myös vähemmän kokeneille vaeltajille. Reitin varrella majoitutaan hotelleissa pienissä kylissä Inca Trailin telttojen sijaan.

Ensimmäinen päivä lasketellaan maastopyörillä yli 4000 metristä alas tuhanteen metriin pelkkää alamäkeä.

Kaksi seuraavaa vaelletaan. Toinen päivä päättyy Santa Teresan kuumille lähteille, joilla vaeltajat voivat rentoutua seitsemän tunnin savotan jälkeen. Inca Jungle -vaellus maksaa noin 150 euroa.

Suomesta järjestään myös omatoimimatkoja Machu Picchulle. Reilun viikon mittaiset matkapaketit maksavat yli 3000 euroa.

Hinnat sisältävät kuljetukset, pääsymaksut ja majoituksen. Vaellushinnat sisältävät myös ateriat.
  • Peru
  • Machu Picchu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. 6

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    9. 9

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. Näytä lisää