Selma

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalainen Laura kouluttaa norsuja Intiassa

Laura Puukolla on - oli - suomalaisnaisen harvinaisin ammatti. Hän koulutti norsuja. Vuoden päästä Laura lähtee takaisin Intiaan, sillä hänestä tulee "äiti".
Tarinalla on tavallinen alku: nuoret lähtevät Intiaan etsimään itseään, aikomuksena jatkaa matkaa edelleen Nepaliin, Vietnamiin ja Laosiin.

Kohtalo, elefanttineiti Genga, puuttui peliin Intiassa.

- Jo matkan alussa minulle tuli tunne, että haluan nähdä elefantteja. En vain niitä, joiden selkään ihmiset hyppäävät ja kohta pois. Etsin oikeanlaista paikkaa, kunnes löysin sen Elefant Junctionista, Laura kertoo.

Homma oli oikeastaan laakista valmis. Laura osallistui päiväohjelmaan, joka päättyy siihen, että hoitaja saa kärsällisen vettä niskaansa.

- Kysyin, voinko jäädä. Omistaja kysyi, kuinka pitkäksi aikaa voisin jäädä. Puoli vuotta oli mahdoton aika muun muassa viisumin takia, mutta viranomaisilta selvitimme, että kolme kuukautta käy. Matkakaverit olivat siinä vaiheessa menneet menojaan, Laura naurahtaa.

Julkkishoitaja

Alkoi palkaton, mutta palkitseva raataminen. Vain pari tilan 20 työntekijästä puhui auttavaa englantia, niinpä suomalaisnainen opetteli malajalamin, Keralan kielen.

Laurasta tuli julkkis. Viikon parin päästä paikalliset mediat alkoivat piirittää hentoa, mutta riuskaa valkoista  naista, joka sai tonnien painoisen eläimen tottelemaan.

- Olen ensimmäinen valkoinen nainen, joka on kouluttanut elefantteja. Melko monta filminpätkääkin työstäni otettiin.

Suhde Gengaan

Laura Puukko halusi oman luottoelefantin. Hän alkoi pian keskittyä yhteen, omanikäiseensä Gengaan, 24, jutella sille, jotta eläin oppisii hänen äänensä, hellitellä sitä, jotta norsu luottaisi. Suhde syntyi.

- Elefantti on sellainen, että kun kutsut sitä, se joko alkaa heilutella korviaan tai pysyy paikallaan. Heiluttelu tarkoittaa että "käy, voit tulla". Jos eläin jököttää paikoillaan, lähde pois.

Parin viikon päästä Gengasta tuli melkein Dumbo, kun Laura kutsui sitä.

-Se heilutteli korviaan kuin olisi lentoon lähdössä!

Kuten videoltakin näkyy, elefantilla on omat tavat.

- Nykäisen sitä oikealla kädellä kolme kertaa korvalehdestä, jolloin se ojentaa jalkansa koholleen. Otan korvasta kiinni ja kiipeän selkään.

Laura aloitti Gengan kanssa alkoi viime tammikuussa. Hän palasi kotimaahan, ja sai järjestettyä kolme asiaa viikossa: työn, asunnon ja opiskelupaikan. Laurasta tulee homeopaatti.

Gengalla on kuitenkin yksi merkittävä valtti saada Lauransa takaisin: tulossa on norsuvauva!

- Se syntyy noin vuoden päästä. Elefantti kantaa pari vuotta, joten se ilmeisesti tuli tiineeksi niihin aikoihin kuin lähdin. Aion mennä ainakin hetkeksi takaisin, kun "pikkuinen" tulee maailmaan, keinoäiti lupaa.

Hienointa, vaikeinta?

- Hienointa olivat ehdottomasti ihmiset ja luottamuksen saaminen elefantteihin.

- Vaikeinta oli yhteisen kielen puute ja työn fyysisyys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. Näytä lisää