Torsti

Matkat

Valikko

Matkat

Chicago on terästä ja lasia

Metallinvärinen juna kääntyy kirskuen ensimmäisen kerroksen korkeudella kulkevalla radalla. CTA-rata tekee Chicagossa lenkin, josta koko keskusta on saanut nimen Loop. Kun juna menee menoaan, valo siivilöityy rakennelman läpi kadulle. Aseman alapuolella istuu mies, jolla on pahvikyltti edessään. Hän on kirjoittanut siihen sanat nälkä, ei asuntoa ja syöpä.

Vähän matkan päässä on toinen mies, jonka kyltissä lukee, että hän ei ole huono kaveri. "Tein vain joitakin huonoja päätöksiä", hän vakuuttaa kirjoituksessaan.

Ravintolasta eväspussiin pakattu pizza ei hänelle kelpaa.

- Pitää vähän katsoa, mitä tulee syötyä, hän sanoo.

Kerjäläisiä Loopin alueella on silmämääräisesti saman verran kuin suuressa eurooppalaisessa kaupungissa.

Poliisiauton keskustassa näkee harvoin, ja hälytystehtävissä vielä harvemmin. Murhia Chicagossa tehdään nyt enemmän kuin Al Caponen aikoihin 1920-luvulla, vaikka asukkaita on saman verran. Viikon matkan aikana ei näkynyt vilaustakaan aseista. Edes elokuvista tutut kapeat ja tummat sivukujat loputtoman korkeine paloportaineen eivät näytä pelottavilta.

Laitakaupungilla maisemat muuttuvat, mutta Loopin alue on matkailijalle ihanteellinen puuhamaa. Aamuaurinko heijastelee tornitalojen ikkunoista, ja tuo valoa alas kadulle asti. Seinän vierustalla kiemurtelee kaksi köyttä. Ylös katsoessa erottuu kaksi köysien varassa ikkunoita pesevää miestä 40-kerroksisen talon puolivälissä.

2,9 miljoonan asukkaan Chicago on vilkkaimmillaan heti aamuvarhaisella.

Joukko toimistotyöntekijöitä kävelee kohti Yhdysvaltojen korkeinta rakennusta, Sears Toweria. Päivittäin siellä työskentelee yli 10 000 ihmistä.

Rakennus on myös matkailijoiden suosiossa, sillä sen huipulta on helppo aloittaa tutustuminen kaupunkiin.

Vierailu alkaa ala-aulassa multimediaesityksellä, jonka mukaan talon katto on 442 metrin korkeudessa. Videon perusteella se olisi yhä maailman korkein, jos antennit lasketaan mukaan. Mutta kun ei lasketa. Rakennuksen juurella voi silti kuvitella, millainen tuho parikymmentä metriä matalampien WTC-tornien romahtaminen oli kuusi vuotta sitten.

Hissimatka ylös on nopea. Ylhäällä odottaa esteetön 360 asteen näköalatasanne Skydeck.

Illinois on jääkauden tasaiseksi hioma osavaltio, jonka korkein kohta on täällä Searsin tornin huipulla. Paikalliset sanovat pilvenpiirtäjiä Illinoisin vuoriksi. Jotkut keskustan kaduista ovatkin kuin kanjoneita. Korkeat rakennukset häiritsevät jopa lintujen muuttoa, ja siksi rakennusten valaisua keväisin on haluttu rajoittaa.

Suoalueelle rakennettu Chicago on perustettu vuonna 1833. 1800-luvulla se oli yksi nopeimmin kasvavista keskuksista koko maailmassa. Suuri tulipalo tuhosi vanhan kaupungin lähes täysin vuonna 1871, mutta edes se ei pysäyttänyt keskilännen talousmahtia.

Jälleenrakennuksessa syntyi vuonna 1885 maailman ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Home Insurance Building. Uuden aikakauden aloittanut rakennus raivattiin pois jo 1920-luvulla entistä suurempien talojen tieltä.

Ahkerasta purkamisesta huolimatta Chicagossa on säilynyt lukuisia merkkirakennuksia eri aikakausilta.

Kaupunki on mielenkiintoinen myös suomalaisittain. Eliel Saarinen osallistui vuonna 1922 Chicago Tribune -lehden toimitalon suunnittelukilpailuun, mutta jäi siinä toiseksi. Kilpailun voitti 141-metrinen uusgoottilaiseen tyyliin rakennettu talo, jossa sanomalehteä yhä tehdään.

Saarisen työtä pidettiin yleisesti voittanutta ehdotusta parempana, erityisesti kun uusgoottilainen tyyli oli jo poissa muodista. Arkkitehtia tuskin lämmitti se, että hänen työnsä oli esikuvana joen vastarannalle osoitteeseen 333 Wacker Street rakennetulle talolle.

Saarisilla ei Chicagossa ollut onnea, sillä poika Eero suunnitteli yliopiston laajennuksen, joka toteutui vain osittain.

Läheisen Carbon & Carbide -yhtiön entisen pääkonttorin esikuvana on kuulemma samppanjapullo. Talon katto onkin aivan kuin kuohuviinipullon korkki.

Kaupungin ylpeyden Sears Towerin mallina puolestaan oli savukenippu.

MUTKAN KAUTTA

Chicagon O'Haren lentokentälle on suoria lentoja useilta Euroopan suurilta kentiltä. Lentomatka on noin 12-15 tuntia, aikaero kahdeksan tuntia. Chicago ei ole suurten suomalaisten matkanjärjestäjien kohteena, eikä sinne ole Suomesta suoria lentoja. Yhdysvalloissa hyvin yleisiltä lentojen viivästymisiltä voi välttyä, jos ottaa Euroopan puolelta suoran lennon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  8. 8

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  9. 9

    Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

  10. 10

    Kilpavarustelu alkoi – NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. Näytä lisää