Matti, Matias

Matkat

Valikko

Matkat

Uudenvuodenturistien määrä Venäjältä laskee 10 000:lla

VR:n arvion mukaan Suomeen saapuu uudenvuoden tienoilla 30 000 venäläismatkailjaa. Viime vuodenvaihteessa määrä oli 40 000.

- Viime vuosi oli kaikkien aikojen ennätys, eli se on aika kova vertailuluku, VR:n kansainvälisen markkinoinnin suunnittelupäällikkö Maarit Haavisto-Koskinen kertoo.

Päivittäisen kolmen vuoron lisäksi tarvitaan kuitenkin 27 ylimääräistä junaa ajalle 27.12.-4.1. Niihin on mahdollista lisätä vaunuja, jos kysyntä kasvaa.

Matkailijamäärän pudotus johtunee yleisestä taloustilaneesta. Haavisto-Koskisen mukaan Venäjän viimeviikkoisella juna-attentaatilla ei ole osuutta.

- Matkat on varattu jo kauan sitten. Toisekseen Venäjällä on totuttu siihen, että valitettavasti aina sattuu ja tapahtuu.

Ensimmäinen lisäjuna saapuu Moskovasta Helsinkiin 27. joulukuuta. Moskovasta tulee lisäjunia Helsingin lisäksi Kuopioon, Kajaaniin ja Rovaniemelle.

Näiden junien matkustajia jää myös väliasemille, muun muassa Pieksämäelle. Asemilta matkailijat jatkavat edelleen useisiin eri lomakohteisiin.

- Mukana on totta kai myös paljon risteilymatkustajia, jotka jatkavat Helsingistä Tallinnaan ja Tukholmaan.

Viimeinen ylimääräinen juna lähtee Suomesta paluumatkalle Moskovaan 10. tammikuuta.

Junamatkojen määrä Suomen ja Venäjän välillä on kääntynyt tänä vuonna laskuun. Tammi-marraskuussa matkoja on tehty noin 322 000, mikä on 18 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Ennakkoarvion mukaan Suomen ja Venäjän välillä tehdään tänä vuonna noin 356 000 junamatkaa. Vuonna 2008 matkojen määrä oli noin 432 000.

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. 6

    Helena Ahti-Hallberg puolustaa julmaa ulkonäkökritiikkiä saanutta Hanna Sumaria – viesti yli 50-vuotiaille: Älkää verhotko vartaloanne!

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu – YK luokitellut joukkotuhoaseeksi

  9. 9

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  10. 10

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. Näytä lisää