Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Kiskoilla ei kiskota

Junalla pääsee lähes minne vain eivätkä hinnatkaan huimaa päätä. Entistä laajemman Schengen-alueen vuoksi passintarkastuksetkaan eivät enää pysäytä kulkua rajalla.

Junissa tavataan muita reppureissaajia ja ikkunasta avautuu pieni pala vierasta kulttuuria.

Suosituin on edelleen interrail, mutta ennen matkaa kannattaa miettiä minne haluaa. Jos kengänkärjet osoittavat vain muutamiin suurimpiin kaupunkeihin, saattaa yksittäisten junalippujen osto tulla halvemmaksi.

Isojen kaupunkien asemilta löytyy kansainvälisten matkojen toimistoja, joiden virkailijat puhuvat englantia. Yksittäiset liput on helppoa ostaa vaikka päivää ennen.

Pitkät matkat kannattaa aina taittaa yöjunilla. Tunnit taittuvat parhaiten nukkuessa ja aamun pääsee aloittamaan uudessa kohteessa. Etukäteen on hyvä tarkistaa, että kyseessä on suora yhteys ilman vaihtoja.

Junaliput Keski-Euroopassa ovat halpoja. Esimerkiksi Varsovasta pääsee halvimmillaan Budapestiin 35 eurolla, mutta 11 tunnin istuminen ei välttämättä ole miellyttävin kokemus.

Kallistuvasta tuolista joutuu tietenkin maksamaan ylimääräistä.

Sänkypaikka kolmen hengen hytissä maksaakin jo 95 euroa. Tavallisissakin vaunuissa matkustaminen on turvallista, mutta tavaroita kannattaa tarkkailla.

Keskellä Eurooppaa välimatkat ovat lyhyitä ja paikasta toiseen pääsee pikkurahalla.

Esimerkiksi kolmen tunnin matka Budapestista Wieniin maksaa noin 25 euroa.

Tunnin matkan päässä Wienistä sijaitsevaan Bratislavaan pääsee reilusti alle kahdella kympillä ja kahdeksan tunnin päässä kelluvaan Venetsiaankin noin 60 eurolla.

Hinnat eivät ole yleensä sidonnaisia maan muuhun hintatasoon.

Esimerkiksi muutoin Suomen hinnoissa olevasta Berliinistä pääsee Prahaan alle 40 eurolla ja kilometrejä reissulle kertyy hieman alle 400. Vertailun vuoksi: suora yhteys Helsingistä Kuopioon maksaa 59 euroa.

Kuukauden voimassaoleva alle 25-vuotiaan interrail-passi maksaa 399 euroa, joten siihen hintaan saa risteillä todella ahkerasti kaupunkien välillä. Interrail-lipulla matkustava joutuu maksamaan ylimääräistä makuupaikasta ja muista mukavuuksista.

JUNAILUA MINIBUDJETILLA

Brittiläiset Robin Gould, 20, ja Bradley Thompson, 19 istuvat rinkkojensa päällä Varsovan rautatieaseman aulassa ja odottavat yöjunan lähtöä.

Edessä on kahdeksan tunnin taival kohti Prahaa.

Essexiläismiehet alkoivat jo ajat sitten säästää rahaa interrailiin. Reitiksi muotoutui syvällisen suunnittelun jälkeen Pariisi-Amsterdam-Berliini-Varsova-Praha-München-Wien-Budapest-Belgrad-Sofia.

Reissu kestää viisi viikkoa.

- Interrail tuntui järkevimmältä ja halvimmalta. Emme hae mukavuuksia, joten istumme yömatkatkin halvimmissa penkeissä, Gould kertoo.

Rahaa on budjetoitu vain 250 euroa viikkoa kohti.

- Yövymme hostelleissa, vaikka telttakin on mukana. Amsterdamissa vietimme leirielämää, Thompson sanoo.

- Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja lähellä istuvat tietävät, mikä on kenenkin kassi. Meitä on onneksi kaksi, joten tavaroita ei edes koskaan tarvitse jättää vartioimatta.

Aurinkoisena aamuna Wienin rautatieasemalle saapuu kaksi pirteää matkustajaa.

Englantilaispariskunta Simon Thompson, 24 ja Holly White, 22 ovat olleet matkalla vasta viikon, mutta takana ovat jo Berliini, Praha ja Budapest. Wienistä matka jatkuu Venetsiaan ja sieltä kohti Firenzeä ja Pisaa.- Emme ole interraililla, vaan ostamme liput yksitellen. Näin suppealla reitillä yksittäiset liput ovat luultavasti paljon halvempia. Interraililla täytyisi matkustaa Euroopan ristiin rastiin ennen kuin sille saisi katetta, Thompson arvelee. - Yritämme tehdä mahdollisimman paljon itse ruokaa hostelleissa. Pitkillä yöreissuilla maksamme makuupaikasta. Näin pysyy virkeänä uudessa kohteessa. IDÄSSÄ HALVINTA

Helsinki - Oulu 72 e

Varsova-Budapest 35 e

Budapest-Wien 25 e

Wien-Venetsia 60 e

Berliini-Praha 40 e

Pariisi-Marseille -78 e

Lontoo-Pariisi (Eurostar) 231 e

Madrid-Malaga 76 e

Kööpenhamina-Amsterdam 169 e

Junalippujen hinnat saattavat vaihdella paljonkin eri vuorojen välillä.

Lähde VR:n kansainvälisten aikataulujen palvelu.

  • Eurooppa
  • Junamatka

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  7. 7

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  8. 8

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  9. 9

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää