Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Kilpikonnien kaveriksi!

Sukelluskurssin suorittamiseen riittää uimataito ja normaali terveys.
Elämäni ensimmäinen sukellus on kestänyt viitisen minuuttia, kun ohitseni lipuu yli metrin pituinen kilpikonna, rauhallisesti kuin matkalla planktonostoksille lähimpään Siwaan.

Seuraavat 50 minuuttia voisin olla statistina Jacques Cousteaun meridokumentissa. Värikkyydessä toistensa kanssa kilpailevia kaloja ja koralleja lipuu maskini takaa 12 metrin syvyydessä.

Pääni päällä on kerrostalon verran merivettä.

Ilma soljuu vaivatta keuhkoihini ja raskaat varusteet tuntuvat painottomilta. Päiväntasaajan lähes 30-asteisessa vedessä ei vilukaan vaivaa.

Kun vedän keuhkot täyteen ilmaa, alan nousta kohti pintaa.
Hengittäessäni ulos vajoan takaisin syvyyksiin.

Bunakenin komeat riutat

Indonesian Bunakenin meriluonnonpuiston koralliriutat ovat maailman monimuotoisimpia.

Sukeltajaan tekevät vaikutuksen kilpikonnat, rauskut ja uhkaavasti koralliseinämän kolossa pyörinyt riuttahai.

Bunakenilla on toiminut viiden vuoden ajan suomalaisten omistama sukelluslafka Living Colours, jossa on opettaana kokkolalaislähtöinen
Annika Hartell.

Suoritin Annikan johdolla maailman yleisimmän laitesukeltajan peruskurssin, PADI-avovesisukeltajan kurssin.

Kurssiin kuuluu teoriaosuus sekä harjoitussukellukset. Niistä osa tehdään altaassa tai matalassa vedessä. Pinnan alle kurssilla pääsee neljä kertaa, 18 metriin asti. Koko hommaan menee 3-4 päivää. Sen jälkeen voi harrastaa laitesukellusta kaikkialla.

Avovesisukeltajan kurssin voi suorittaa vaikka 60-vuotiaana, jos terveys kestää.

Sukeltajan ei tarvitse olla huippukunnossa. Riittää, että pystyy uimaan 200 metriä ja polkemaan paikallaan vettä viisi minuuttia.
Sukelluskurssin voi tehdä myös Suomessa.

Ajatus uimahallien sukellusvuoroista ja mutaisista järvistä ei kuitenkaan tunnu enää kovin houkuttelevalta...

390 euron kurssi

Bunaken sijaitsee Pohjois-Sulawesin provinssin pääkaupungin Manadon edustalla. Manadoon voi lentää joko Jakartasta tai Singaporesta.

Manadosta on Bunakenille noin puolen tunnin venematka.

Jakartaan ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta Finnair lentää suoraan Singaporeen.

Yksi yö kahden hengen bungalowissa Living Coloursissa maksaa 50 euroa. Hinta sisältää aamiaisen ja kolme lämmintä ateriaa.

PADI-avomerensukeltajan peruskurssin hinta on 390 euroa. Kurssin jo suorittaneet maksavat yksittäisistä sukelluksista.

Indonesiaan tarvitaan viisumi, mutta 30 päivän oleskeluun oikeuttavan viisumin saa maahan saavuttaessa noin 20 eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    8. 8

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    6. Näytä lisää