Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Blue1 satsaa bisnesväkeen

SAS:n tytäryhtiö Blue1 panostaa liikematkailuun, vaikka tuhkapilvi osoitti, ettei bisneksen tekemiseen välttämättä tarvita lentämistä.

- Kauppa kuitenkin lisääntyy kaiken aikaa ja tarve on todellinen. Uusimme laivastomme parin vuoden sisällä. Uudet koneemme ovat Boeing 717-tyyppiä, jotka 120-paikkaisina ovat sopivampia tiheisiin ja lyhyisiin väleihin, toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi perustelee.

Nykyisin Euroopan-liikenteessä ja osin kotimaassa käytössä oleva MD90-kalusto on Wentjärven mukaan paikkamäärältään liian iso tihenevään liikenteeseen.

Lentohenkilöstö ja huolto uudelleenkoulutetaan uutta konetyyppiä varten.

- Sopimus lentäjien kanssa päättyy ensi vuoden helmikuussa. Toivomme sille jatkoa, Wentjärvi sanoo.

Syksyllä tulee viisi uutta konetta ja talvella neljä. Kahdessa vuodessa laivasto kaksinkertaistetaan.

Koneiden uuden skandinaavisen ulkoasun on suunnitellut Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun työryhmä oppilastyönä professori Marjatta Itkosen johdolla.

Blue1 alkaa liikennöidä lähes ratikkamalliin: esimerkiksi Tukholmaan lennetään 11 kertaa päivässä. Pietariin sen sijaan ei toistaiseksi aloiteta reittiä.

- Suomen suurin vientikumppani on todellinen potentiaali. On selvää tarvetta liikenteelle Pietarista ulos ja edelleen maailmalle, kaupallinen johtaja Juha Järvinen sanoo.

Blue1 myöntää, että kilpailutilanne on ankara, ja ettei lentämällä tehdä rahaa.

- Tilanne on kuitenkin tämä, halpalentoyhtiöt lisäävät, muut liikennemuodot ovat vahvistumassa. Vastaamme kilpailutilanteeseen, Wentjärvi vakuuttaa.

Vapaa-ajan liikennettä ei kuitenkaan kokonaan unohdeta. Yhteys Biarritziin lopetetaan, mutta koneet lentävät viikonloppuisin Välimeren kohteisiin, kun viikon prime time -ajat pyhitetään liikematkailuun.

Wentjärven mukaan investointi on yli sata miljoonaa euroa, leasing-sopimuksineen satoja miljoonia.

Kesällä tulevasta uudesta hinnoittelusta yhtiö ei hiisku vielä mitään.

UUSIA VUOROJA JA REITTEJÄ

Kahdesti päivässä Brysseliin ja Berliiniin

Kahdesti päivässä Lontoon Heathrowlle

Uusi yhteys Müncheniin ja Amsterdamiin

Kaksinkertainen määrä lentoja Zürichiin ja Pariisiin

Kahdesti päivässä Göteborgiin

Lisää vuoroja Kööpenhaminana ja Osloon

Oulu-Tukholma, Turku- Tukholma ja Vaasa-Tukholma -yhteydet

Kaksi uutta päivittäistä vuoroa Kuopioon (syy: Lääkelaitos)

Päivittäin talvisaikaan Kittilään ja Kuusamoon

Tulossa on myös Lissabon, joka lennetään yhteistyökumppani TAP Portugalin kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  5. 5

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  6. 6

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  7. 7

    Miten rakkauselämäsi käy? Lue IS:n Rakkaushoroskooppi 2017

  8. 8

    Kiinalainen virvoitusjuomamainos sai aikaan kohun – vähäpukeiset naiset kirmaavat ”rintoja kasvattava” juoma kädessään

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  5. 5

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  6. Näytä lisää