Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisille uusi suositus viranomaiselta: Varatkaa huone suoraan hotellista!

Kilpailu- ja kuluttajavirasto suosittelee, että Suomessa huone kannattaa varata suoraan hotellista.
Suomalaishotelleja varataan yhä useammin kansainvälisten hotellivaraussivustojen kautta.

Resteliltä ja Sokokselta kerrotaan, että huoneiden varaaminen booking.comin ja hotels.comin kaltaisten yhtiöiden kautta kasvaa, mutta reilusti suurempi osa varaa huoneen hotellin omilta sivuilta.

Suomessa huone kannattaa varata suoraan hotellista, suosittelee kuluttajaviranomainen.

– Sitten ei ainakaan pitäisi tulla yllätyksiä varaus- ja peruutusehdoissa, kertoo viestintäjohtaja Laura Salmi.

Virasto neuvotteli uudet ehdot Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n kanssa vuonna 2011. Ne pätevät vain silloin, kun asiakas on varannut huoneen suoraan suomalaishotellilta.

Kansainväliset varaussivustot tuovat kotimaisille hotelleille näkyvyyttä, mutta kovaan hintaan.

– Se on hotelliketjun kannalta hyvin kallista kauppaa, sanoo muun muassa Cumulus-hotellit omistavan Restelin hotellitoimialajohtaja Jari Laine.

– Jos kulutuskäyttäytyminen siirtyisi pelkästään sinne, se väistämättä aiheuttaisi hotellihuoneiden hintojen nousua, arvioi SOK-hotellien ketjujohtaja Harri Ojanperä.

Ota kantaa

Käytätkö netin hotellivaraussivustoja?

Kyllä 52% En 48%
Ääniä yhteensä 6968

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

    7. 7

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    8. 8

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. Näytä lisää