Tatu, Daniel, Taneli

Matkat

Valikko

Matkat

Lukijoiden kokemukset lennoilla: "Leidillä ei ollut myöskään alushousuja"

LIV
Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan heidän ärsyttävimpiä kokemuksiaan lennoilla. Nämä ovat jääneet mieleen!
1. Muiden oudot tavat ja vaatteet

"Ärsyttävin kanssamatkustaja on ollut takanani istunut mies, joka potki jatkuvasti tuoliani ja selosti taukoamatta kovaan ääneen koko matkan vierustoverilleen kaikki siihen astiset matkansa sekä tuntemansa julkkikset - oli itse ainakin omasta mielestään F1-mekaanikko tai joku sellainen.

Aikaisin aamulla lähteneen lennon aikana olisi ollut mukava torkkua, mutta se oli täysin mahdotonta tämän omaan ääneensä rakastuneen maailmanmatkaajan takia."

mitäs ne maailmanmatkaajat

"Matkustaessani muutama vuosi sitten Lontoosta Helsinkiin tapahtui kyllä jotain mikä saa vieläkin minut ihmettelemään mitä ihmisten päässä oikein liikkuu.

Lähtönousun jälkeen muutamaan penkkiriviä edelläni joku fiksu kanssamatkustaja päätti heittää purkkansa olkansa yli ja eihän siinä sitten muuta kun, että sehän läsähti keskelle päälakeani. Siinä sitten lennon ajan selvitellä, miten sen saisi pois ja mistä se lensi.

Lentoemännätkin olivat varsin hämmästyneitä. Vaikka ei ollutkaan kuulemma ensimmäinen kerta."

Hensu

"Tämä tapahtui viime vuosituhannella, mutta muistan edelleen. Istuin keskipaikalla ja vieressäni käytäväpaikalla istui nuorehko nainen, jolla oli ns. napapaita ja matalavyötäröiset housut.

Leidin kaverit istuivat toisella puolella käytävää yhtä riviä taaempana, ja hän röhnötti puoli matkaa pää käytävällä ja takapuoli pystyssä. Vaikka asia ei minua kiinnostanutkaan, jouduin toteamaan, että leidillä ei ollut myöskään alushousuja, joten paljasta pintaa oli persvakoa myöden 20 sentin päässä minun ruoka-annoksestani."

Lentomatkustaja

2. Kurittomat lapset ja välinpitämättömät vanhemmat

Lapset ovat myös aiheuttaneet harmia lennoilla sekä vanhemmilleen, että muille. Joskus jopa vanhemmat ovat olleet ongelmien syynä.

"Itse matkasin lentokoneella ja lapset katsoivat minua semmoinen puolitoista tuntia. Kun nukahdin ja kun heräsin, pojat katsoivat minua edelleen.

Sitten lapset puhuivat äidillensä, että tuo takana oleva poika nukkui. Sitten lasten äiti sanoi minulle, että ei saa nukkua. Äitiä näköään ärsytti, kun nukuin ja hengitin kuulemma kovaäänisesti.

En ymmärrä huonotapaisia lapsia. Lopuksi alkoi hermostuttaa, koska sain mandariinin kuoret naamalleni, koska pojat heitti ne. Ja lopuksi kaikki limut paidalleni, koska pappa ei huomannut minua."

Henry

"Matkustin USA:sta Suomeen turistiluokassa yölennolla. Vieressäni istui äiti pienen pojan kanssa. Kun poika väsähti, hänen äitinsä laittoi lapsen nukkumaan lattialle. Poika alkoi valua minun jalkatilaani ja kun pyysin siirtämään lasta niin, että minunkin jalkani mahtuisi johonkin, minut haukuttiin pystyyn."

Anna

"Elokuun alussa eräällä lennolla oli äiti ja kolme pientä lasta. Kolmas tyttö ei istunut äitinsä vieressä vaan oli sijoitettu käytävän toiselle puolelle tuntemattoman miehen viereen.

Jo ennen koneen nousua ilmaan, puhelias pikkutyttö alkoi kovaan ääneen tivaamaan mieheltä varsin yksityiskohtaisia asioita: parisuhteesta, rahasta jne.

Äiti koitti parhaansa mukaan toppuutella tyttöään, joka suolsi puhetta taukoamatta! Lapset jopa kinastelivat, kuka saisi istua miehen vieressä - mies piti pokkansa tilanteessa erinomaisesti.

Miehenä olisin vaatinut itselleni istumapaikkaa koneen etuosasta, sen verran rasittava tilanne oli."

Käytäväpaikka

"Käytävällä juoksevat lapset kumoavat juomasi ainoille vaatteillesi ja jäävät toljottamaan räkää roikuttaen.

Mikään ei ole auttanut ja vanhemmat hymyilevät paikallaan. Yhdellä reissulla keksin sanoa niin kovalla äänellä, että vanhemmatkin kuulivat: "Ruma lapsi pois!".

Tämä konsti on aina tehonnut välittömästi."

Ruma lapsi pois

"Penska heitteli edellä olevasta penkistä minua kynillä eikä vanhemmat juuri tehneet asialle mitään. Kohta sama penska vieri penkin alta jalkojeni päälle. Vanhemmat pahoittelivat nopeasti ja ottivat tytön takaisin. Sain vielä pari kynää lisää ja ilkeitä virnistelyjä.

Paluulennolla toinen penska potki koko yölennon penkkiäni. Huomautin isälle ensin kohteliaasta pariin otteeseen, jolloin potkiminen loppui aina hetkeksi. Lopulta piti vähän äkäisemmin tiuskaista, mutta potkiminen jatkui."

Pitäkää ne lapset kurissa

"Viime lomareisullamme mennen tullen Kanarialle istui käytävän toisella puolella kahdella penkkirivillä neljä 2-5-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa.

Lapset saivat tehdä mitä vain, hyppivät, huusivat, tappelivat, painoivat hälytysnappia jatkuvasti, mutta vanhemmat ei tehneet mitään. Emäntä kutoi ja isäntä nukkui oli pelin henki! Kyllä oli mennä hermot muillakin kuin minulla.

Tulomatkan lopussa muut matkustajat alkoivat "hoitamaan" lapsia, siis ottivat heidät syliin, niin tuli hetkeksi rauhallista.

Ärsyttää myös takana oleva joka nousee penkistä ylös ja ottaa tukea selkänojasta niin, että tukka jää väliin. Todella inhottavaa, jos sattuu vaikka nukkumaan silloin!"

Tammikuussa Gambiaan

3. Humalaiset matkustajat

Liian paljon alkoholia nauttineet aiheuttavat myös epämiellyttäviä ja outoja tilanteita.

"Nainen alkoi jumppaamaan humalassa keskellä käytävää."

Koo

"Ehdottelevat/lähentelevät keski-ikäiset pienessä sievässä olevat sedät ovatkin sitten luku sinänsä. Jouduin kerran istumaan ikkunapaikalle, semmoinen kamala setä keskipaikalle ja vaimonsa käytäväpaikalle.

Ottivat molemmat huikkaa, mutta vaimo oli hiljainen hissukka ja äijä käytti tilaisuutta hyväkseen yrittämällä leperrellä minulle jotain olematonta. Yäk! Onneksi ei ollut kuin reilun parin tunnin lento!"

Amanda

"Vuosia sitten lensin Espanjaan. Vieressäni istui keski-ikäinen pariskunta ja mies joi omia juomiaan kassista. Mies keskusteli äänekkäästi yksin lähes koko ajan.

Jossakin vaiheessa hän oli jo sen verran maistissa, että kävi minuun käsiksi, kosketteli rintoja yms. Ärsyyntyneenä nousin ylös ja kysyin miehen vieressä istuneelta vaimolta josko he voisivat vaihtaa paikkaa.

Paikanvaihdos toteutui ja loppumatka sujui paremmin. Toki mies yritti vielä tehdä treffejä vaimonsa selän takaa ja vaimo pyyteli anteeksi miehensä puolesta."

matkustajat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    6. Näytä lisää