Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Kanarian lomalento laskeutui pompulla Savonlinnaan

savonlinna
Sankka lumipyry vaikeutti Kanarialta paluumatkalla olleen lomalennon laskeutumista tiistai-iltana Savonlinnaan.
Lomalaisia kuljettanut kone joutui odottelemaan varttitunnin laskeutumislupaa kiitotien aurauksen takia. Kun kone vihdoin pääsi laskeutumaan, se tuli alas sellaisella ryminällä, että matkustajat pelkäsivät.

– Kone jysähti kiitorataan voimalla ja aivan kuin se olisi pompannut takaisin ilmaan, lennolla mukana ollut Pekka Huovila kertoo.

Kapteeni oli kuuluttanut matkustajille, että kone pääsee laskeutumaan vasta kun kentän kitkaolosuhteet saadaan kuntoon.

– En halua dramatisoida asiaa, mutta ottikohan kapteeni sittenkin riskin kun alas tultiin sellaisella ryminällä?  Matkustajat kuitenkin kiittivät lentohenkilökuntaa tavanomaisin tilauslentojen taputuksin.

Sen verran kokenut lentomatkustaja Huovila sanoo olevansa,  ettei hän ihan vähästä hätkähdä.

– Mutta kyllä monet matkustajat olivat peloissaan ja asiasta käytiin keskustelua matkatavaroita odotellessa. Monia tilanne tuntui huolestuttavan.

150 lomailijaa kyydissä

Kone oli Lomamatkojen lentoja operoivan Primera Airin Boeing 737-800 -tyyppinen matkustajakone. Siinä oli noin 150 Lomamatkojen asiakasta. Kone oli palaamassa Las Palmasista. Sitä ohjasi islantilainen lentokapteeni.

Lomamatkojen tuotantojohtaja Maija Boshkovin mukaan matkustajat eivät joutuneet tapauksen johdosta vaaraan.

– Kapteeni on kokenut lentäjä, eikä hän ottanut laskeutumisessa ylimääräistä riskiä.

Boshkovilla ei vielä keskiviikkona ollut tarkkaa tietoa, mitä koneen laskeutumisessa tapahtui.

– Olisikohan siinä ollut kiitotiellä lumitöyräs tai jotain muuta.

Kone tarkistetaan

Koneen mahdolliset vauriot päätettiin kuitenkin tarkastaa ennen paluulentoa. Sitä varten asentajat tulivat Savonlinnaan Helsingistä. Tarkastuksen jälkeen kone palasi Helsinkiin vasta keskiviikkona aamupäivällä.  Viivästymisestä ei ollut haittaa muille lomalaisille, sillä koneella on seuraava lento vasta perjantaina.

Savonlinnan kentän kunnossapidosta vastaa Finavia.  Yhtiöstä saadun tiedon mukaan kenttää jouduttiin ennen Kanarian-lennon laskeutumista auraamaan, mutta kiitotie oli täysin kunnossa laskeutumishetkellä. Ylimääräistä lunta sille ei ollut jäänyt.  Kentän kitkatkin olivat kunnossa, sillä koneen kääntöpaikasta kiitotien päähän oli matkaa vielä liki kilometri.

Päivitys klo 21.03: Korjattu sana lastautumisessa sanaksi laskeutumisessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. 6

      Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

    7. 7

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. Näytä lisää