Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Lentolippujen hintoja yhä vaikea vertailla - oletko huomannut ongelman?

Kun lomamatkasta haaveileva avaa nettiselaimen ja ryhtyy vertailemaan lentolippujen hintoja, on edessä monta kysymystä.
Haluaako mukaan ruumaan menevän laukun? Suostuuko maksamaan lämpimästä ruuasta tai vedestä? Entä peruutusturvasta tai etukäteen varattavasta istumapaikasta?

Vertailu osoittautuu vaikeaksi.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehen Jukka Kaakkolan mukaan tilanne on ongelmallinen.

– Lentolippujen hintojen vertailu on käytännössä hankalaa. Netissä ilmoitetut hinnat eivät ole välttämättä yhteismitallisia.

Erityisesti lentoyhtiöiden kirjavan hinnoittelukäytännön huomaa halvimmissa lippuluokissa. Kun esimerkiksi Finnairin Helsinki–Lontoo-lentoon kuuluu yksi ruumaan menevä laukku, välipala ja vesi, niistä joutuu Norwegianin lennolla maksamaan erikseen. Silti kokonaishinta jää yli 70 euroa halvemmaksi kuin Finnairilla.

– Koko bisnesideamme perustuu siihen, että yritämme pitää hinnat mahdollisimman alhaalla, toteaa Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Kuluttajaviranomaisille tulee kymmeniä yhteydenottoja vuodessa lentolippujen hinnoittelun ja markkinoinnin epäselvyyksistä.

Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan markkinointi on siistiytynyt viime vuosina.

– Lainsäädäntö on ollut aina selkeä. Mainonnassa pitää ilmoittaa lopullinen hinta, Sario sanoo.

Peruutusturvan ehdot epäselviä

Lippujen hintojen määräytyminen vaihtelee yhtiöittäin. Hintaan vaikuttaa niin varausajankohta kuin se, kuinka täynnä kone on.
Finnair uudisti lippujärjestelmänsä vuosi sitten. Nyt yhtiöllä on viisi lipputyyppiä.

– Uudistuksella halusimme selkeyttää asiakkaille, mitä lipun hintaan kuuluu, toteaa Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä.

Sarion mukaan moni ymmärtää sen, että halvimpia lippuja ostaessa pitää olla tarkkana. Silti yllätyksiä tulee.

– Ylivoimaisesti eniten yllättää se, että lippuihin ei liity minkäänlaista vaihto- ja palautusoikeutta, Sario sanoo.

Osa yhtiöistä myy lippuihinsa peruutusturvaa. Turva ei kuitenkaan ole sen kattavampi kuin matkavakuutuksessa.

– Suhtautuisin peruutusturvaan erittäin kriittisesti. Se on rahan haaskausta. Ehdot ovat usein epäselviä, Sario toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää