Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

143 eri maata – katso kartasta, missä kaikkialla Ilta-Sanomia luetaan!

IS maailmalla
Ilta-Sanomien sisältöjä luetaan ympäri maailmaa. Katso, missä maissa ja kaupungeissa lukijoita on eniten Suomen ulkopuolella.
Alkuvuodesta pyysimme teitä, Ilta-Sanomien Suomen ulkopuoliset lukijat kertomaan, missä päin maapalloa Ilta-Sanomia luette.

Saimme kyselyyn uskomattomat 4566 vastausta – kiitos niistä kaikista!

Kyselystä selvisi, että Ilta-Sanomia luetaan peräti 143 eri valtiossa, Monacosta Maliin, Kolumbiasta Kiinaan. Määrä on huikea. Suomi on tunnustanut 195 valtion itsenäisyyden.

Lukijoita ilmoittautui Pohjois-Koreastakin. IS:n lukeminen on periaatteessa mahdollista myös siellä.

Top 10 maat, joissa on eniten IS-lukijoita (pl. Suomi)

1.    Yhdysvallat
2.    Espanja
3.    Thaimaa
4.    Ruotsi
5.    Iso-Britannia
6.    Australia
7.    Saksa
8.    Kanada
9.    Norja
10.  Sveitsi

Top 10 kaupungit, joissa on eniten IS-lukijoita (pl. Suomen kaupungit)

1.    Lontoo
2.    Tukholma
3.    Pattaya
4.    Fuengirola
5.    Sydney
6.    Tallinna
7.    Dubai
8.    Phuket
9.    Bryssel
10.  Hua Hin

"Ilta-Sanomien avulla pysyn ajan tasalla, mitä Suomessa tapahtuu." -Sari, Kanada

"IS on ainoa uutislehti, jota lueskelen useita kertoja joka päivä. Näin eläkeläisenä ei enää kiinnosta ruotsalaiset tai muunmaalaiset lehdet. IS riittää minulle." - Seppo, Ruotsi

"Ehdottomasti aamun ensimmäiset uutiset Suomesta tuo mielittävän tunteen, että kuulun suomalaiseen yhteiskuntaan." - Arto, Australia

"Luen IS:n joka päivä useampia kertoja. Niin kauan kun olen netin kautta on päässyt lukemaan. Olisko vuodesta 2001? Vieläkin vierailijat tuovat paperiversion mukanaan (lentokoneesta)." - Olli, Jordania

"Olen asunut Saksassa jo melkein 1,5v ja IS kuuluu päivittäiseen elämääni. Puhelimen applikaation tai ihan vain verkkosivujen kautta on helppo lukea uutisia Suomesta ja pysyä kärryillä. Yleensä ihan aamiaispöydässä istun 'ärsyttävästi' puhelin kourassa ja selaan appsin kautta Suomen ja Saksan uutismaailman." - Henje, Saksa

Yllä olevaan karttaan on  punaisella merkitty jokainen maa, josta löytyy vähintään yksi IS:n lukija. Klikkaamalla kuvaa saat kartan isommaksi.

Albania, Libya, Kuuba… Maailmankartassa Ilta-Sanomien mukaan on yhä myös haaleita paikkoja. Puuttuuko sinun maasi listasta? Ilmoita itsesi tällä lomakkeella, niin täydennämme karttaa.

Julkaisemme myöhemmin lisää juttuja lukijoistamme maailmalla.

Juttua muokattu 16.1.2014 kello 19.28: Lisätty maininta lukijoista Pohjois-Koreassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    3. 3

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    4. 4

      Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. 6

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    7. 7

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    8. 8

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    3. 3

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    4. 4

      Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. Näytä lisää