Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Uhkaako vesisade pilata lomareissun? Nämä viisi vinkkiä pelastavat sen

Matkat
Lomamatkan odotetaan hartaasti ja siihen käytetään usein paljon rahaa. Säätä ei kuitenkaan voi hallita, joten vesisade saattaa pilata loman.
Huffington Post listaa vinkkejä, joiden avulla etelänloma voi pelastua, vaikka auringossa rannalla löhöämisen sijaan joutuisikin kärvistelemään vesisateessa.

1. Sade voi olla kaunista

Järkevintä on hyväksyä sateinen sää mahdollisimman nopeasti – asialle ei voi mitään, joten lomasta saa eniten irti, kun yrittää nauttia sateesta huolimatta.

Oikeastaan sade voi tehdä lomakohteista myös kauniita. Sade tekee luonnosta entistä vehreämmän, joten esimerkiksi patikointi vuorelle tai reissu sademetsään voi olla parhaimmillaan nimenomaan sadesäällä.

2. Kysy paikalliselta vinkkejä

Lomakohteissakaan ei voi paista aina aurinko, joten kyseisessä paikassa vakituisesti asuvilta kannattaa tiedustella, mitä sadepäivänä kannattaa tehdä ja mitä tulee nähdä.

Parhaimmassa tapauksessa asukkaat saattavat jopa kutsua sinut mukaan päivänsä viettoon, ja pääset näkemään paljon enemmän kuin olisit nähnyt hotellin uima-altaalta käsin.

3. Vietä päivä hoitolassa

Hemmotteluhoidot, hieronnat tai vierailu ylelliseen kylpylään ovat hyviä varasuunnitelmia, jos sade kumoaa alkuperäiset lomasuunnitelmat.

Aurinkoisella säällä ei usein malta viettää sisätiloissa kovinkaan kauaa, mutta nyt kylpylässä voi ottaa niin monta hoitoa kuin vain ehtii.

4. Lähde etsimään aurinkoa

Usein parhaan seikkailun kokee, kun tekee jotain suunnittelematonta. Vuokraa auto ja lähde lomaseurueesi kanssa etsimään aurinkoisempia paikkoja.

Jos lomakohteessasi oli rankkasade, missään ihan lähellä ei todennäköisesti paista aurinko pilvettömältä taivaalta, mutta jossain saattaa sataa ainakin vähemmän. Eikä ajelussa tärkeintä olekaan auringon metsästäminen, vaan yhdessäolo ja seikkailu.

Saatatte jopa bongata sateenkaaren!

5. Älä välitä sateesta

Olet lomalla, joten onko loppujen lopuksi väliä, kasteletko vaatteesi? Mikäli ilma on sateesta huolimatta lämmin, suuntaa rannalle tai kävelylle.

Rusketuksesta ei todennäköisesti tule sateisella lomalla yhtä hyvä kuin olit toivonut, mutta loma voi olla aivan yhtä hauska, vaikka sataisi. Kaikki on kiinni rennosta asenteesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. 6

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    7. 7

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    8. 8

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    5. 5

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    6. Näytä lisää