Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Onko tämä bilettäjien suosikkikohde vihdoin siistiytynyt?

Bulgaria
Vielä muutamia vuosia sitten Bulgaria oli nuorten suosima bilekohde. 
Sunny Beachille lähdettiin kolmen R:n säännöllä: ryyppäys, rusketus ja rakkaus.

Bulgarian kulttuuri oli yhtä kuin ämpärillinen rommikolaa ja diskopallo.

Hiljalleen Bulgaria on kuitenkin kasvattanut suosiotaan muun muassa lapsiperheiden lomakohteena.

Sunny Beach

Seitsemän kilometriä pitkä ranta on Mustanmerenrannikon suurin ja suosituin rantalomakohde rantoineen ja vesiaktiviteetteineen.

Vaikka matkaisitte perheen kesken tunnettuun bilekohteeseen, voi siellä tehdä muutakin. Voitte vaikka lähteä lähellä sijaitsevaan Nessebariin.

Antiikin ajoilta peräisin oleva kaupunki on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Upeimmat nähtävyydet ovat vanhan kaupungin muurit, kirkot sekä argeologinen museo.

Vai oletteko enemmän seikkailunhaluisia? Sunny Beachiltä pääsee jeepeillä Bulgarian itäisempään pisteeseen, Cape Emineen. Siellä voitte ratsastaa, harrastaa jousiammuntaa ja ajelle mönkijällä.

Balchik ja Albena

Kyseiset kohteet ovat erityisesti lapsiperheiden mieleen. Näistä löytyy matalaa hiekkarantaa ja rauhallinen tunnelma.

Tutustukaa Balckissä mm. kasvitieteelliseen puutarhaan tai lähtekää vierailulle delfinaarioon tai vesipuistoon.

Päiväretkelle voitte lähteä noin 40 minuutin päässä sijaitsevaan Varnaan. Bulgarian suurimmassa satamakaupungissa voi tehdä ostoksia ja nauttia vanhan kaupungin tunnelmasta. Käykää ihastelemassa roomalaisten 200-luvulla rakentaman kylpylän raunioita.

Lomakohteista on myös helppo lähteä päiväretkelle naapurimaahan Romaniaan.

Lähde: Tjäreborgin tiedottaja Arja Pucilowski

Oletko käynyt menneinä vuosina Bulgariassa bilettämässä? Oletko käynyt siellä hiljattain? Onko maa matkailukohteena mielestäsi muuttunut ja siistiytynyt? Keskustele.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Yksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ja tukkirekan nokkakolarissa Pieksämäellä

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    10. 10

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Yksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ja tukkirekan nokkakolarissa Pieksämäellä

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. Näytä lisää