Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Suunnitteletko ulkomaanmatkaa vauvan kanssa? 8 vinkkiä, joilla reissu onnistuu

VAUVAN KANSSA MATKALLE
Tuoreita vanhempia mietityttää monesti, voiko pienen lapsen kanssa lähteä ulkomaanmatkalle.
Ei kannata jättää tilaisuutta käyttämättä, jos on mahdollisuus lähteä vauvan kanssa ulkomaille. Vauva saattaa olla jopa helpompi matkakumppani kuin moni aikuinen. Nämä vinkit kannattaa kuitenkin ottaa huomioon reissulle lähtiessä.

1. Harjoittelu tekee mestarin
Ennen ulkomaille matkustamista kannattaa harjoitella reissaamista kotimaassa. Muutaman tunnin auto- tai junamatka jo kertoo, mitä välttämättömyyksiä oma lapsi tarvitsee reissuun mukaan. Kaikilla lapsilla on kuitenkin erilaiset tarpeet.

2. Passi
Nykyään jokaisella lapsella on oltava oma passi. Myös vauvoilla.

3. Rokotukset
Eri maihin tarvitaan erilaisia rokotuksia, joista löytyy lisää tietoa rokote.fi-sivustolta. Rokotuksista ja muista huolista kannattaa keskustella neuvolassa ennen matkaa.

4. Kantoreppu
Matkantekoa helpottaa huomattavasti, jos vauva viihtyy kantorepussa tai kantoliinassa. Lapsi kulkee näppärästi mukana, ja voit käyttää molempia käsiä tarvittaessa. Useimmilla lentokentillä on mahdollisuus lainata rattaita, jos haluaa levähtää hetken.

5. Käsimatkatavarat
Käsimatkatavaroihin kannattaa pakata mahdollisimman vähän tavaraa. Kantamista on jo tarpeeksi muutenkin. Pakkaa käsimatkatavaroihin molemmille puhtaat vaihtovaatteet ja tarpeeksi vaippoja, jos sattuu käymään niin, että matka venähtää.

6. Eväät
Hyvien eväiden merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Koko perhe tarvitsee mahdollisimman paljon energiaa, varsinkin jos reissu on pitkä.

7. Lentokoneessa
Lentokoneen nousussa sekä laskussa vauvalle voi antaa maitoa. Paine ei tunnu niin pahasti korvissa, jos lapsi saa imeskellä tuttipulloa tai rintaa. Ei kannata kuitenkaan viivytellä maidon antamista, jos lapsi tuntuu levottomalta.

8. Matkavakuutus
Lapsen vakuutus sisältyy yleensä vanhemman matkavakuutukseen. Kunhan vakuutukset ovat kunnossa, voi lapsen viedä myös reissussa huoletta lääkäriin. Tämä tärkeä seikka unohtuu yllättävän usein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää