Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Älä ole juntti vieraassa kulttuurissa - toimi näin!

Vieraat kulttuurit
IS kysyi kokeneilta reissaajilta, mitä he ovat oppineet reissussa.
Tällä kertaa reissaajat kertovat vinkkejään liittyen kulttuureihin. Miten käyttäytyä eri kulttuureissa ja mitä niistä on syytä tietää?

1. Sopeudu kulttuureihin. Vaihda mañana-asenteeseen jo lähtöhetkellä. Suomalaisille pitkä odotus on vartti, Aasiassa se voi olla useampi tunti. Kaikki ei mene välttämättä suunnitellusti, aikataulut eivät aina pidä, kaikki järjestyy kuitenkin. Älä stressaa lomaasi pilalle.

2. Kaakkois-Aasiassa asuessa ja matkustellessa on kiinnitettävä paljon huomiota omaan käyttäytymiseen, pukeutumiseen ja siihen, mikä on soveliasta. Vaikka kyllähän se välillä ketutti kulkea pitkissä housuissa ja hihallisessa paidassa, kun hiki valuu selkää pitkin kuuman auringon alla.

3. Jos olet sinkkunaisena muslimimaassa, laita sormus nimettömään.

4. Kaikkialla maailmassa on melko samanlaiset arkihuolet, eivätkä stereotypiat pidä paikkaansa.

5. Ole aina ystävällinen, muista kiittää ja hymyile paljon. Sillä pääsee jo pitkälle, oli kulttuuri mikä hyvänsä. Murjottamalla ja olemalla töykeä paikallisille et saa muuta kuin murhetta aikaiseksi.

6. Olitpa mitä mieltä hyvänsä maan tavoista ja perinteistä, kunnioita niitä ja paikallisia. Toimi vastuullisesti.

7. Kerro kotona odottaville ystävillesi kokemastasi. Lääke ennakkoluulojen kitkemiseen on ymmärrys, ja tarinasi ruohonjuuritasolta voivat auttaa ymmärtämään vierasta kulttuuria.

8. Ota selvää etukäteen, mikä on loukkaavaa käytöstä paikallisessa kulttuurissa. Esimerkiksi jotkin harmittomana pitämäsi käsimerkit voivat olla hyvinkin loukkaavia joissakin maissa. Sama koskee tiettyjä ruumiinosia, kuten vasenta kättä tai jalkapohjia. Älä myöskään koskaan ahdista paikallista sellaiseen tilanteeseen, että hän saattaisi menettää kasvonsa.

Ensi kerralla pureudumme matkan filosofiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    7. 7

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää