Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Lentoemännät poseerasivat bikineissä ja verkkosukissa - kuvavuodosta nousi kohu

Vietnamilaisen lentoyhtiön rohkeat kampanjakuvat vuotivat julkisuuteen torstaina ja aiheuttivat melkoisen mylläkän.
Kuvissa kymmenkunta VietJetin Airin lentoemänniksi väitettyä nuorta naista poseeraa provokatiivisestikin punakeltaisissa bikineissä ja verkkosukissa.

Vähäpukeinen matkustamohenkilökunta aukoo käsimatkatavarahyllyjen luukkuja ja poseeraa lentokoneen käytävällä. Yksi valokuvamalleista kipuaa nelinkontin yhtiön koneen siivelle.

Rohkeat otokset vuotivat ennen aikojaan julkisuuteen Vietnamissa kuuluisan alusvaatemallin Ngoc Trinhin Facebook-sivun kautta. Hän oli mukana kuvauksissa. Uskaliaat mainoskuvat levisivät sosiaalisessa mediassa ja lentoyhtiön kehitysjohtaja Vu Pham Nguyen Tung kiirehti kommentoimaan, että ne otettiin kokeiluluonteisesti.

Päätöstä niiden varsinaisesta julkaisusta virallisessa mainoskampanjassa ei ollut hänen mukaansa vielä tehty.

Metro.co.uk kertoo, että Ngoc Trinhia on painostettu antamaan lausunto, jonka mukaan kampanja ei ole naisia esineellistävä ja että kuvat ovat hyvän maun mukaisia.

Kehitysjohtaja kiisti myös Telegraph-lehden mukaan, että vuotojupakka ylipäätään olisi ollut yhtiön pr-temppu.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun VietJet Air on käynyt mainoskilpaan jopa kyseenalaisin keinoin.

Vuonna 2012 yhtiö joutui pulittamaan yli 20 miljoonaa dongia, kun se velvoitti viittä kauneuskilpailuvoittajaa esiintymään tanssinumerossa yhtiön ensimmäisellä Ho Chi Minh Citystä rantakaupunki Nah Trangiin suuntautuneella lennolla.

Sinänsä rohkeiden kuvien käyttö lentoyhtiöiden mainonnassa ei ole uutta.  Halpalentoyhtiö Ryanair julkaisee Britanniassa vuosittain uskaliaan kalenterin lentoemännistään. Kalenterin tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    6. 6

      Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle Kaarinassa – kaksi pariskuntaa loukkaantui

    7. 7

      Voimakas matalapaine etenee kohti Salpausselkää – lumisateiden odotetaan iskevän MM-kisojen avajaisiin

    8. 8

      Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

    9. 9

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    10. 10

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    6. 6

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    6. Näytä lisää