Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Näin lomalla petetään: "En mielelläni sieltä lähde, ennen kuin olen saanut osani paikallisista"

Lomaromanssit
Suomalaiset pettävät "tyttöporukan ulkomaanreissulla" ja työreissuillaan.
Ministeri Elisabeth Rehnin paljastus lomaromanssistaan, vaikka hän oli naimisissa, innosti IS:n lukijoita kertomaan omista hairahduksistaan.

Seksuaaliterapeutti Kimmo Panula vertaa lomapettämistä hillittömään shoppailuun. Pettämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka onnellinen ihminen on omassa parisuhteessaan.

- Se on vähän sama asia, jos on ihminen, jolla on vaatekaappi täynnä vaatteita. Jos hän näkee jonkun mukavan vaatteen, hän ehkä ajattelee, että tämän saattaisi vielä hankkia. Myös sillä, millainen etiikka tai moraali ihmisellä on, on vaikutusta, Panula pohtii pettämisen ja lomahairahduksien monia syitä.

IS:n lukijat ovatkin jakaneet hyvin erilaisia pettämistarinoita.

- Itse käyn tyttöporukan kanssa kerran vuodessa ulkomaanreissulla, enkä kyllä mielelläni sieltä lähde, ennen kuin olen saanut osani paikallisista. Muutoin petän miestäni ihan täällä koti-Suomessakin. Minusta kenenkään naisen ei pitäisi kahlehtia itseään yhteen mieheen, naimisissa tai ei, kirjoittaa
Suomineito.

- Totta kai on tullut pyörittyä vieraiden naisten kanssa vällyjen välissä työreissuilla! Ei kai sitä jaksa makaronilaatikkoakaan syödä joka päivä! Pienet syrjähypyt vain piristävät elämää. Puolison mieltä on turha pahoittaa kertomalla hänelle niistä, paljastaa Epäuskollinen insinööri.

Monet lukijat ovat myös joutuneet todistamaan pettämistä, vaikka he eivät ole olleet välttämättä itse siinä osallisena.

- Lukuisten kotimaassa tapahtuneiden vakiopettämisten lisäksi silloin 20-vuotias tyttöystäväni paljasti eropäivänä jakaneensa sängyn kahden viikon ajan hotellin personal trainerin kanssa Espanjan lomamatkallaan. Sillä välin minä olin keskeyttänyt kesälomani tuuratakseni häntä hänen matalapalkkatyössä, nimimerkki Uskollinen kertoo.

Ruotsin laivoilla pettäminen kuuluu risteilyyn, välillä mopot karkaavat käsistä.

- Firmojen konferenssit ovat pahimpia, naiset käyvät ylikierroksilla ja miehet änkyrä-kännissä, tietää Klubikorttilainen.

Eräs lukija kertoo, että heidän kotonaan taistellaan juuri nyt "pysyäkö yhdessä vai ei" -vaiheessa miehen keväällä tapahtuneen uskottomuuden vuoksi.

- Päätettiin yrittää. Kerroin kyllä suoraan, että mitään nillitystä en kuuntele, jos minulle tulee vastaan samanlainen tilaisuus olla toisen kanssa. Sitten vasta hän voi ymmärtää tai pyytää antamaan anteeksi, kun tietää, miltä tuntuu tulla petetyksi, nimimerkillä Näin on kirjoittava kertoo.

Oletko sinä pettänyt lomalla tai tullut petetyksi? Olisiko tilaisuus ollut tarjolla, mutta kieltäydyit? Kerro kokemuksistasi alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    5. 5

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    6. 6

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    9. 9

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    10. 10

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    5. 5

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    6. Näytä lisää