Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Tässäkö apu? Koiraterapiasta helpotusta lentämisestä johtuvaan ahdistukseen ja pelkoon

Koiraterapiaa
Ihmisen paras ystävä tuo helpotusta myös lentopelosta kärsiville.
Kohtaaminen nelijalkaisen ystävän kanssa saattaa olla juuri se, mitä matkustajat tarvitsevat päästäkseen yli lentopelosta. Näin monella yhdysvaltalaisella lentokentällä uskotaan USA Today -uutissivuston mukaan.

Sairaaloissa ja vanhustenkodeissa erirotuisia koiria on käytetty yhtenä terapiamuotona muun muassa helpottamaan ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Erään kohtalokkaan lentoturman jälkeen San Josen lentokentälle Yhdysvalloissa ilmestyi ensimmäinen koulutettu terapiakoira nimeltään Orion helpottamaan ihmisiä lentämiseen liittyvissä ahdistustiloissa.

Kokeilu toimi, ja Orionista tuli suuri hitti matkustajien ja henkilökunnan keskuudessa. Nyt San Josen lentokentällä on yhteensä 13 koirista ja omistajista koostuvaa vapaaehtoisten tiimiä, jotka pyörivät terminaalissa matkustajien keskuudessa muutaman tunnin päivässä.

Muilla lentokentillä kesti muutama vuosi päästä mukaan kokeiluun, mutta nykyään yhteensä 27 lentokentällä on terapiakoiria – muun muassa Miamin ja Los Angelesin kansainvälisillä lentokentillä.

Koirilla on tehtävään erityinen Therapy Dogs International -koulutus (TDI), jossa testataan tottelevaisuutta sekä halukkuutta tulla vieraiden ihmisten halaamaksi ja hellimäksi keskellä vilkasta lentokenttää.

Vapaaehtoisten on myös läpäistävä turvallisuusselvitys ennen kuin voivat työskennellä osana tiimiä.
  • Liv matkat

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  2. 2

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  3. 3

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

  6. 6

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  7. 7

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  8. 8

    ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

  9. 9

    Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  2. 2

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  3. 3

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

  6. Näytä lisää