Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Ilmaisia kondomeja suomalaisturisteille! Suosikkikohteessa eniten hiv-tartuntoja

Kampanja
Hiv-tukikeskuksen kampanja keskittyy Thaimaan kaupunkeihin, jotka ovat suomalaisturistien suosiossa.
Thaimaa on ollut eräs suomalaisten suosituimmista kaukokohteista aina 80-luvulta saakka. Vuonna 2013 suomalaiset tekivät Thaimaahan yhteensä 130 000 matkaa.

– Thaimaassa matkaavien merkittävimmät riskit liittyvät liikenteen ja alkoholin ohella seksiin. Hiv-tartuntojen esiintyvyys on yli kymmenkertainen verrattuna Suomeen, kertoo Hiv-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Keronen.

Thaimaassa elää tilastojen mukaan noin 440 000 hiv-positiivista, joista noin 200 000 on yli 15-vuotiaita naisia.

Suomalaisten hiv-tartunnoista noin puolet tulee matkailun tai ulkomailla oleskelun aikana. Thaimaan-matkailun suosio näkyy myös näissä tilastoissa. Se on ollut yksittäisenä maana merkittävin suomalaisten hiv-tartuntojen alkuperämaa viime vuosina.

Tammikuussa 2015 Hiv-tukikeskus käynnistää hiv-tartuntojen ennaltaehkäisykampanjan Thaimaassa. Kampanjointi keskittyy kaupunkeihin, jotka ovat suomalaisturistien suosiossa, ja joissa lomamatkat usein sisältävät juhlimista, alkoholinkäyttöä tai seksiä. Ensimmäiseksi kampanja jalkautuu Pattayalle.

Matkailijoille jaetaan hiv-tietoutta infomateriaalien ja suomalaisille suunnattujen lehtien välityksellä. Tavoitteena on lisätä tietoa hivin tarttumistavoista, kondomin käytön merkityksestä ja tartuntariskistä Thaimaassa. Matkailijoille kerrotaan myös siitä, miten menetellä mahdollisen suojaamattoman seksikontaktin jälkeen: milloin kannattaa mennä hiv-testiin ja mitä muuta voi tehdä.

Kampanjaa varten tuotetaan oma kondomipakkaus, jota jaetaan suomalaisille suunnatuissa ravintoloissa, baareissa ja hotelleissa. Mukaan kampanjaan kutsutaan suomalaisia matkailualan toimijoita ja Thaimaassa vaikuttavia suomalaisten yhteisöjä. Tarkoituksena on luoda yhteistyö- ja tukiverkosto mahdollisten riskitilanteiden varalle.

Thaimaasta saaduista hiv-tartunnoista 80 % on todettu heteromiehillä. 15 % tartunnoista todettiin miehillä, joilla oli ollut seksiä miesten kanssa. 2000-luvulla Thaimaasta tartunnan saaneiden keski-ikä on ollut noin 45 vuotta.
  • Thaimaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      DDR:n superurheilija ”Uli” oli yksi suomalaisten pahimmista painajaisista – ”Älkää muistelko pahalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. Näytä lisää