Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaispurjehtija seilaa laiturilla Suomenlahden yli - ”Tässä on aika paljon jännittäviä elementtejä”

Suomalaispurjehtija aikoo purjehtia sään salliessa laiturilla yli Suomenlahden.
Kokenut purjehtija Kari Nurmi sai idean laiturireissusta Tallinnaan mökillään.

– Laituriani katsellessani tuli mieleen, jos tuo tuosta irtoaisi, voisiko sitä ohjata, Ruffe kertoo.

Nyt Vene 2015-messuilla komeilee lautaksi rakennettu laituri, jota koristavat puumastot puuvillapurjeineen sekä ruokomateriaalista tehty kaislamaja. Muutoin ihan tavallisessa laiturissa on vain normaalia isommat ponttonit. Laiturin lisäosat on rakennettu käsin.

Nurmelle lähtee apumies kaveriksi, mutta saattovenettä ei hurjapäillä ole mukana. He ovat sopineet yhteydestä pelastusalukseen sekä Viron että Suomen puolella, ja se voidaan tarpeen tullen hälyttää apuun.

– Meillä ei ole mitään tietoa, kuinka alus ohjautuu. Mukanamme on kaiken varalta pelastautumispuvut, sillä vesi on vielä tuohon aikaan melko hyinen, siinä viiden asteen hujakoilla. Itämeri on myös hyvin vilkasliikenteinen meri. Tässä on aika paljon jännittäviä elementtejä, Nurmi naurahtaa.

Koko hanke on riippuvainen säästä ja tuulista, sillä lautalla voi seilata vain myötätuuleen. Ohjaus tapahtuu ruo’osta rakennetulla peräsimellä.

Lähdön on määrä tapahtua 27. huhtikuuta, sillä Nurmen esikuvan norjalaisen tutkimusmatkailijan Thor Heyerdahlin legendaarinen matka Perusta Polynesiaan alkoi huhtikuun lopussa vuonna 1947. Lautta on rakennettu Heyerdahlin Kon-Tiki -aluksen ulkomuotoa mukaillen.

– Kyllä minä ihailen entisaikojen tutkimusmatkailijoita. Silloin ei ollut tätä tekniikkaa apuna, ja tuollaiset hankkeet todella vaativat rohkeutta.

Suomenlahden 90 kilometrin ylitykseen on arvioitu kuluvan vuorokaudesta kahteen, jonka aikana ei juuri silmiä ummisteta.

Kesäkuussa 2013 Nurmi purjehti ensimmäisenä maailmassa pienellä lujitemuoviveneellä pohjoiselle napajäätikölle ja Huippuvuorten ympäri. 25 vuoden purjehduskokemus saa kokeilemaan yhä erikoisempia hankkeita.

Seikkailun lisäksi Laiturilla yli -hanke ottaa kantaa Itämeren rehevöitymiseen ja Suomenlahden kasvavaan laiva- ja öljyliikenteeseen.

– Toivon, että tämä lisää osaltaan tietoisuutta nykyisen liikenteen todellisista ympäristöriskeistä Itämerelle ja meille kaikille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. 6

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  7. 7

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  8. 8

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. Näytä lisää