Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Ossi-koira Berliinissä

Olipa kerran kaveri, jolla oli koira. Iso, sekarotuinen, leikkisä, runsaasti kuolaava ja muutenkin herttainen uros. Ja sen koiran nimi oli Ossi. On kaiketi vieläkin.
Viime keväänä kaveri suunnisti Ossi-koiransa ja muutaman ystävän kanssa lomaretkelle Berliiniin. He olivat kuulleet, että se on vapaamielinen kaupunki, jossa ihmiset saavat mitä haluavat ja jossa jopa koirilla on hyvä olla.

Ossi-koira viihtyikin todella hyvin Berliinissä, sillä Saksan pääkaupunki on täynnä koiria ja niiden jätöksiä. Ossi oli aivan haltioissaan kaikista uusista ulkomaisista tuoksuista, kulki täydessä transsissa nenä kiinni maassa ja alta aikayksikön muu maailma unohtui tyystin.

Yhtäkkiä Ossi löysi itsensä usean korttelin päässä omistajastaan, vieraalla maalla, yksin ja ilman näköyhteyttä.

Suomalaisretkue huolestui, alkoi etsiä koiraa ja huutaa pitkin Berliinin katuja: ”Ossi! Ossii! Ooosssiii!”

Yhtä asiaa suomalaiset eivät saksaa osaamattomina tienneet, nimittäin sitä, että Ossi on paitsi suomalainen nimi myös saksan kielen slangisana, jolla tarkoitetaan patalaiskaa, hivenen jälkeenjäänyttä, kommunismin kusettamaa ja alati valittavaa itäsaksalaispoloa. Ossi = Ostdeutscher = itäsaksalainen.

Jos Saksassa huutaa kadulla ohikulkijoille ”Ossi!” se on vähän niin kuin Pihtiputaalla huutaisi kylänraitilla vastaan tuleville ”Juntti!”.

Eipä aikaakaan kun suomalaisia vastaan tuli ryhmä nuoria itäsaksalaismiehiä. He pysäyttivät koiraansa etsivät härmäläislomalaiset asettumalla poikittain jalkakäytävälle. Sitten he esittivät suomalaisille selvällä saksan kielellä yksiselitteisen ja vakavan kysymyksen:

”Mitä vittua?”

Kielimuuri esti suomalaiset reagoimasta näppärästi ja selittämästä tilannetta tyydyttävästi, ja niin saksalaiset luulivat suomalaisten kerjäävän verta nenästään. He olivat juuri käymässä toteuttamaan suomalaisten oletettua toivetta, kun Ossi-koira loikkia hyppelehti iloisena paikalle, tervehti kaikkia kansallisuudesta riippumatta änkeämällä kuraisella kuonollaan syliin ja peittämällä sekä H. Moilasena seisovien suomalaisten että nyrkkiensä heilauttavien saksalaisten naamat kuolallaan.

Kansainvälinen kriisi raukesi viime sekunnilla, kun paikallinen jengi vihdoin ymmärsi, että Ossi oli kuin olikin suomalaiskoiran nimi. Ja kun siilitukkaiset itäsaksalaisnuoret kuulivat, että suomalaiset olivat taistelleet toisessa maailmansodassa aluksi samalla puolella kuin saksalaiset, he ottivat kaljapullot esiin ja halusivat tutustua lähemmin.

Kansainvälinen kriisi raukesi viime sekunnilla.

Molemmat porukat vetäytyivät yhdessä läheiseen puistoon ottamaan olutta, polttamaan rauhanpiippua ja heittämään onnelliselle Ossi-koiralle frisbeetä. Nuoret saksalaiset puhuivat yhtä huonosti englantia kuin suomalaiset konsanaan, ja niin kaikki tulivat loistavasti juttuun ja erosivat vasta paljon paljon myöhemmin raskaasti päihtyneinä ystävinä ja facebook-frendeinä.

Mutta täpärä tilanne se kuitenkin oli. Olisi siinä voinut syntyä ruumiitakin. Ossihan on Suomessa kuulemma myös ihmisen nimi.

Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    8. 8

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    9. 9

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    10. 10

      Filippiinien verisen huumesodan käynnistänyt presidentti: Trump toivotti minulle onnea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. Näytä lisää