Anna, Anne, Anu

Matkat

Valikko

Matkat

Kaipaatko kadonneeseen kaupunkiin? Tässä kymmenen kohdetta todelliselle seikkailijalle

Matkailijoilla ei ole vielä hetkeen asiaa Hondurasista löytyneeseen ”Apinajumalan kaupunkiin”. Tässä kymmenen kiinnostavaa vaihtoehtoa.
National Geographic -lehti julkaisi viime maanantaina artikkelin, jossa kerrottiin Hondurasin sankasta sademetsästä löytyneestä, tuhat vuotta vanhasta kaupungista. Kaupungin asukkaiden kulttuuri on ollut tähän saakka täysin tuntematon, eikä sillä ole vielä edes nimeä.

Sademetsästä löytyi valtavia aukioita, kiviveistoksia, esineröykkiöitä ja savesta tehty pyramidi. Arkeologit löysivät myös ihmisjaguaaria muistuttavan veistoksen.

Hondurasilaislähteiden mukaan kaupunki ja esineet ovat peräisin 1000–1400-luvuilta. Löytöalueelta oli jo lähes vuosisadan ajan etsitty tarinoissa esiintynyttä ”Apinajumalan kaupunkia”. Alue tuskin aukenee turisteille vielä moneen vuoteen.

Saiko uutinen sisäisen seikkailijasi heräämään? Tässä lista muinoin kadonneista kaupungeista, joissa vieraileminen onnistuu.

Copan, Honduras

Copan on vanha maya-kaupunki nyky-Hondurasin länsiosassa. Liki 2 000 vuotta vanhan kaupungin vaikutuspiirissä eli parhaimmillaan liki 25 000 ihmistä, saman verran kuin vaikkapa Raahessa. Copan nimettiin vuonna 1980 Unescon maailmanperintökohteeksi.

Kuelap, Peru

Chachapoyas-intiaanien rakentama Kuelap sijaitsee Perun pohjoisosassa. Se rakennettiin tiettävästi 500-luvulla ja siellä oli asutusta aina 1500-luvun puoliväliin. Liki kolmen kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva ”pilvisotureiden” valtava linnoitus löydettiin uudestaan 1843. Kuelapin paksujen seinien sisältä löydettiin vielä vuonna 2010 kymmenien Chachapoyas-intiaanien jäänteitä.

Caracol, Belize

Belizen itärajalla sijaitseva Caracol (suomeksi etana) löydettiin uudestaan vasta vuonna 1937, kun mahonkia etsineet metsurit saapuivat paikalle. Aikanaan mayojen kansoittama Caracol on Belizen tärkeimpiä turistikohteita. Yli 3 000 vuotta vanha kaupunki ehti olla kadoksissa liki 1 100 vuotta. Asukkaita kukoistuksen päivinä oli saman verran kuin Lahdessa nyt, reilut 100 000.

Ciudad Perdida, Kolumbia

Kolumbian pohjoisosissa sijaitsevan kaupungin nimi tarkoittaa suoraan suomennettuna kadonnutta kaupunkia. Tairona-intiaanit rakensivat kaupungin tiettävästi 800-luvulla, mutta kun espanjalaiset valloittavat 1 500-luvulla tulivat kaupunkiin, oli se tyhjillään. Kaupungin katsotaan löytyneen uudestaan 1972, mutta siellä vierailu on ollut sisällissodan vuoksi vaarallista aina 2000-luvun alkuun saakka. Ohjatut kolmipäiväiset vaellukset kadonneeseen kaupunkiin alkoivat uudestaan vasta vuonna 2005.

Ingapirca, Ecuador

Cañari-heimon rakentaman ja inkojen 1400-luvulla vahvistaman kaupungin suurin nähtävyys on kuvassakin näkyvä Auringon temppeli. Inkoja 1400-luvun lopussa hallinnut Túpac Inca Yupanqui ei saanut valloitettua kaupunkia sotilaallisesti, joten hän päätyi naimaan kaupunkia hallinneiden cañarien prinsessan.

Persepolis, Iran

Dareios I:n vuonna 518 ekr. perustama kaupunki sijaitsee Iranissa, Shirazin kaupungista koilliseen. Muinaisen Persian valtakunnan pääkaupunki paloi Aleksanteri Suuren käsittelyssä vajaat 200 vuotta myöhemmin, kenties kostona siitä, että persialaisten hallitsija Kserkses I kävi tuikkaamassa Ateenan tuleen. Persepolis ei varsinaisesti kadonnut: se rakennettiin uudelleen. Unescon maailmanperintökohde siitä tuli vuonna 1979.

Vilcabamba, Peru

Takaisin Atlantin taa. Inkojen viimeinen linnake taistelussa konkistadoreja vastaan kaatui vasta vuonna 1572. Espanjalaiset polttivat paikan ja se painui unholaan moniksi sadoiksi vuosiksi. 1800-luvun lopussa se löydettiin uudestaan, ja sen jälkeen se on esiintynyt useissa kirjoissa ja muun muassa Tomb Raider -pelisarjassa.

Shisr, Oman

Kun Shisr löydettiin vuonna 1992, sen uskottiin olevan Koraanissakin mainittu Ubarin kadonnut kaupunki. Asiasta ei ole vieläkään varmuutta, mutta alueelta löydetyt persialaiset, roomalaiset ja kreikkalaiset esineet viittaavat alueen toimineen merkittävänä kauppapaikkana. Shisr sijaitsee keskellä Rub' al-Khalin aavikkoa. Salalan kaupungista on mahdollista tehdä reissu sen raunioille.

Coba, Meksiko

Jukatanin niemimaalla piisaa maya-temppeleitä. Ajanlaskun alun kieppeillä rakennettu Coba on – kuvasta huolimatta – niistä rauhallisimmasta päästä. Vaikka Cobakaan ei varsinaisesti kadonnut koskaan, ei sitä juuri tutkittu ennen vuotta 1920.

El Mirador, Guatemala

Syvällä Guatemalan viidakoissa lepäävään El Miradorin kaupunkiin mielivällä on edessään muutaman päivän vaikea viidakkovaellus. Maya-kulttuurin kehdoksi kutsutussa Miradorissa sijaitsee muun muassa yksi koko maailman suurimmista temppeleistä, La Danta. Kaupunki hylättiin noin vuonna 150 ja se löydettiin uudestaan 1920-luvulla.

Lähde: Telegraph

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Tiedottaja vahvistaa: Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää