Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Tukilakko Helsinki-Vantaalla päättyy, ruuhkaa luvassa: ”Siellä on illalla paljon ihmisiä liikkeellä”

Norwegian siirsi joitain aamun lentoja iltaan. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, illalla Helsinki-Vantaalle saapuvien matkustajien kannattaa varautua muutoksiin ja odotteluun.
Ilmailualan unionin (IAU) tukilakon takia useita Helsingistä lähteviä Norwegianin lentoja peruuntui. Tukilakko alkoi kolmelta ja kestää kello viiteen iltapäivällä. Finavian viestintäjohtajan Mikko Saariahon mukaan lentokentällä ei tällä hetkellä ole suurta ruuhkaa. Tukilakon päätyttyä tilanne voi kuitenkin olla toinen.

– Osa lennoistahan siirtyi aamusta ilta-aikaan. Se tarkoittaa, että jos lennot lähtevät toimimaan, siellä on illalla paljon ihmisiä liikkeellä, joten ihmisten kannattaa tulla ajoissa kentälle, Saariaho kertoo.

Saariaho kehottaa matkustajia varautumaan myös muutoksiin ja odotteluun. Myös Norwegianin ja Finavian tiedotteita kannattaa seurata.

– Onhan tämä tosi harmillista, että tällä tavalla ihmisten matkustamista vaikeutetaan, Saariaho harmittelee.

Helsingin Sanomien videolla haastateltu Primera Airin lentäjä Andreas Olssonin kotiinpaluu viivästyi IAU:n tukilakon vuoksi.

– Olen ollut töissä ja odotin kotiin pääsyä.

Olsson kertoi kuitenkin Helsingin Sanomille kannattavansa Norwegianin lakkoa ja Ilmailualan unionin tukilakkoa.

– Olemme olleet juuri samassa tilanteessa kuin Norwegianin lentäjät.

– Ymmärrän heitä täysin.

IAU:n puheenjohtaja: Tukipyyntö tuli perjantaina

IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaaren mukaan Norwegianin lentäjien ammattiliitto Paratilta tuli tukipyyntö perjantai-iltana. Tukitoimiin ryhdyttiin, sillä Norwegian pyrkii rajoittamaan järjestäytymis- ja työtaisteluoikeutta erilaisin järjestelyin, Haapasaari sanoo.

– Kun työnantaja Norwegiankin käyttää ikään kuin kansainvälistä asemaa hyväkseen työehtoja kiertäen niin kyllä tässä tarvitaan ammattiliitoilta yhteistyötä yhtä lailla yli rajojen.

– Syy oli ymmärrettävä, ei ole meille tuonkaltaista pyyntöä ennen tullutkaan.

Haapasaaren viesti matkustajille, joiden lento on peruuntunut tai siirtynyt, on selvä.

– Viesti on se, että pahoittelemme kaikenlaista harmia, mitä tästä on aiheutunut, mutta kyllä ne ratkaisun avaimet ovat siellä Norjassa.

Linkki Helsingin Sanomien uutiseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  4. 4

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  5. 5

    Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

  6. 6

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  7. 7

    Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

  8. 8

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  4. 4

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  5. 5

    Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

  6. Näytä lisää