Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Yöasussa vai alasti? Kysely selvitti, miten suomalaiset nukkuvat hotelliyönsä

Hotelliyöt
Missä asussa ja miten sinä nukut hotelliyösi? Kysely löysi eri tavoista kansallisia eroja.
Hotels.com-sivuston kyselyn mukaan lomalla nukutaan mieluiten yöpuvussa tai alusvaatteissa. On kuitenkin kansallisia eroja siinä, valitaanko yöasuksi pyjama vai nukutaanko kentien jopa ilman rihman kiertämää.

– Enimmäkseen lomalla nukutaan samanlaisessa asussa kuin kotonakin. Esimerkiksi Italiassa yöpuku päällään lomaunista nautti selkeä enemmistö (71 %), aivan kuten Intiassa (60 %), Espanjassa (59 %) ja Kolumbiassakin (55 %). Suomalaisten keskuudessa vastaava luku oli 37%, kertoo sivusto tuoreessa tiedotteessan.

Vastausten mukaan ranskalaiset ovat yksi kansallinen poikkeus, sillä yli puolet (51 %) heistä paljasti nukkuvansa lomavuoteessa alasti. Suomalaisista sen sijaan vain 19 prosenttia piti Aatamin ja Eevan asussa uinumista parhaimpana vaihtoehtona.

Unissakin eroja

Nukkuma-asun lisäksi kyselyssä selvitettiin unitottumuksia reissun päällä. Eniten eroa lomaunissa oli intialaisilla, joista 44 % kertoi uniensa muuttuvan selvästi eläväisemmiksi riippuen siitä, nähtiinkö ne kotona vai lomamatkalla. Rentouttavimmiksi unet lomilla kokivat meksikolaiset, joista 50 % mielestä heidän unenlaatunsa oli rauhaisampaa lomalla.

– Kaikkein vähiten rentoutuneita lomauneksijoita olivat sen sijaan japanilaiset (8 %) sekä suomalaiset (13 %), matkailusivusto raportoi.

Suomalaisista matkaajista suurin osa (76 %) kertoi kyselyssä uneksivansa lomalla aivan kuten arkenakin. Lomalla ei siis näiden tulosten valossa saavuteta vain 6 % kertoi unien vilkastuvan.

Matkailusivuston hotellivierailuja ja lomailua koskevaan kyselyyn vastasi yhteensä 25 581 vastaajaa 25 eri maasta. Suomalaisia vastaajia kyselyssä oli hieman yli tuhat.

Ota kantaa

Missä asussa sinä nukut hotellissa?

Yöpuvussa 23% Alusvaatteissa 27% Kaikki vaatteet päällä 1% Alasti 42% Toppahaalarissa 7%
Ääniä yhteensä 8875

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    8. 8

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    9. 9

      Vilauttelusta tunnettu Täydellinen nainen Joanna, 37, paljasti jälleen lähes kaiken – harmistui ”rumasta” alusvaatevalinnasta

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. Näytä lisää