Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Sporttimatkailu on nyt nouseva trendi: näihin paikkoihin ehdit vielä juoksemaan!

Hikoilemaan
Ihmiset matkustavat yhä useammin urheilutapahtumien perässä ulkomaille.
Sporttihuuma näyttää vallanneen Suomen: ihmiset treenaavat salilla, nostelevat kahvakuulaa kotona ja kiinnittävät huomiota terveelliseen syömiseen. Treenit ohjaavat arkea ja niiden tuloksia raportoidaan sosiaalisessa mediassa.

Urheiluinto tuntuu seuraavan myös matkalle mukana – liikkumista ei unohdeta silloinkaan. Suureen suosioon onkin noussut esimerkiksi maratonmatkailu ulkomaille.

Online-matkatoimisto Ebookers.fi:n tiedotteen mukaan matkatoimistoissa on huomattu urheiluinto.

– Urheilutapahtumiin suuntautuvia matkoja kysytään yhä enemmän. Tähän aikaan vuodesta erityisesti juoksubuumi on valloillaan, Ebookersin Suomen markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo tiedotteessa.

Juusolan mukaan liikuntatapahtumiin osallistuvat matkaajat ovat usein hyvin suunnitelmallisia.

– Heillä on tarkat toiveet aina lentoaikoja ja hotelleja myöten. Ennen reissuun lähdettiin juhlimaan, mutta nykyään yhä useampi pakkaa mukaan korkkareiden sijaan juoksulenkkarit, hän toteaa tiedotteessa.

Amerikkaan, Ruotsiin ja Ranskaan

Ebookersin mukaan yksi maailman suosituimmista maratoneista on New Yorkin maraton. Se juostaan marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Ebookersin mukaan New Yorkin maratonia useammin suomalaiset osallistuvat lähellä sijaitseviin juoksutapahtumiin, kuten toukokuun lopussa järjestettävään Tukholman maratoniin.

Matkatoimisto kertoo, että tänä keväänä suosiotaan ovat nostaneet myös Rooman, Barcelonan ja Prahan maratonit.

– Suomalaisia käy myös erikoisemmissa tapahtumissa, kuten Ranskassa järjestettävässä Médocin viinimaratonissa. Matkan varrella nautiskellaan viinitilojen viinejä, Juusola kertoo tiedotteessa.

Näihin ehdit vielä juoksemaan!

- Tukholman maraton 30.5.2015

- Madeiran ultrajuoksu “Ultra Sky Marathon Madeira” 13.6.2015

- Illalla juostava “Midnight Sun Marathon” Norjan Tromssassa 20.6.2015

- Ranskan ultrajuoksu “Ut4M 160” 21.-22.8.2015

- Medocin viinimaraton “Bordeaux’s Marathon du Médoc” Ranskassa 12.9.2015

- Berliinin maraton 25.-29.9.2015

- New Yorkin maraton 1.11.2015

- Etiopiassa Great Ethiopian Run -juoksutapahtuma 22.11.2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Video: Ryöstettiinkö Ässiltä maali Hämeenlinnassa? Hylkäys johti rajuun protestointiin

    7. 7

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää