Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Ruka on upea lomakohde myös syksyllä – 4 vaellusreittiä esittelyssä

Syysloma
Talviurheilukeskuksena tunnettu Ruka on mainio kohde syksylläkin. Kansallispuistojen päiväreiteillä on vaellusvaihtoehtoja kaikenikäisille ja -kuntoisille. Valitse neljästä reitistä omasi tai kierrä kaikki!
Kuusamon päiväreiteistä tunnetuin on 12 kilometrin mittainen Pieni karhunkierros, joka on etenkin syysviikonloppuisin niin suosittu, että riippusilloilla ja taukopaikoilla on ajoittain tungosta.

Kansallispuistojen reitit ovat hyvin merkittyjä. Eksymisvaaraa ei ole, kunhan seuraa opaskylttejä ja reitin väriopasteita, jotka usein on maalattu polun varren puihin. Päiväreittien varrella on laavuja ja autiotupia levähtämistä ja eväiden syömistä varten. Taukopaikoilla tai lähtöpisteessä on myös kuivakäymälöitä.
Päiväreittien kulkeminen ei vaadi erityisiä varusteita, mutta pidempien reittien kulkeminen on miellyttävämpää hengittävissä ulkoilu- ja urheiluvaatteissa.

– Tukevat, sisäänajetut kengät ovat tärkein varuste. Mukaan on hyvä ottaa myös riittävästi nestettä ja retkieväitä, sanoo Oulangan luontokeskuksen hoitaja Airi Kallunki.

Kansallispuistoissa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatetta. Puhtaan paperin voi polttaa nuotiopaikalla, mutta jäteastioita reittien varrella ei ole.

1. Valtavaaran huiputus

Rukankylän lähireiteistä maisemallisesti upein on kuuden kilometrin mittainen Valtavaaran huiputus, joka kulkee osin Karhunkierrosta pitkin Valtavaaran huipulle 492 metrin korkeuteen. Huipulle kipuamista helpottavat puiset ja kallioon hakatut raput. Tiukimmissa nousuissa tukea saa myös polunvarren köysistä.

Valtavaaran laella oli alkusyksyisenä sunnuntaina vastassa maisemia ihaileva näyttelijä ja laulaja Eija Ahvo, joka oli viikonlopun mittaisen Rukan vierailunsa aikana kävellyt päiväreiteillä yli 20 kilometriä.
Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa ja nämä häikäisevät maisemat järisyttävät mieltä. Erityisesti mieleeni jäi Kumpuvaaran laelta avautuva maisema, Ahvo kertoo.
Lähtöpiste: Itä-Rukalla Saaruan pysäköintialue. Ohjeellinen kulkuaika 3-4 tuntia.

2. Riisitunturilla Riisin riettaan jäljillä

Riisitunturin kansallispuistoon vuonna 2010 avattu 10,7 kilometrin mittainen päiväreitti on saanut nimensä kummitukselta, josta kerrottiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa monia tarinoita. Riisin rietas oli metsään tapettu ja löytämättä jäänyt mies, jonka kuultiin joskus huhuilevan tuskissaan.

Riisin rietas kulkee vaihtelevissa maisemissa tunturin rinteillä, rinnesoilla ja suoniityillä. Reitin varrella on jonkin verran pitkospuita ja soralla vahvistettuja polkuja. Ison Riisitunturin huipulta avautuvat upeat maisemat Kitkajärvelle. Reitille kannattaa lähteä vedenpitävät jalkineet jalassa.

Lähtöpiste: Riisitunturin kansallispuisto, opastus Kemijärven tieltä (E63/5) Alakitkantien ja Tolvan kylän kautta. Reitin arvioitu kulkuaika on 4–5 tuntia, mutta lyhyillä tauoilla reippaasti kulkien reitin kiertää noin kolmessa tunnissa.
Osin samoja maisemia pääsee ihailemaan lyhyemmällä, 4,3 kilometrin mittaisella Riisin rääpäsy-reitillä, johon suositellaan varattavaksi aikaa 2–3 tuntia.

3. Kanjonin kurkkaus

Pohjois-Oulangan näyttävissä kanjonimaisemissa kulkeva 6 kilometrin Kanjonin kurkkaus -reitti on yksi Kuusamossa kolme vuotta asuneen
Paula Suurnäkin lempireiteistä.
– Tykkään tulla tänne työpäivän jälkeen, jolloin polulla harvoin on muita kulkijoita. Tapaan työssäni paljon ihmisiä, joten hiljaisuus on hyvää vastapainoa, Savilammen autiotuvan nuotiopaikalla makkaraa paistava Suurnäkki kertoo.
Suurnäkki tuo päiväreiteille myös vieraitaan ja kerää reittien varrelta sieniä ja marjoja.

Lähtöpiste: Reitin lähtöpisteeseen löytää seuraamalla Oulangan kanjoni -opasteita Sallan tieltä (tie 950).

4. Kahvit Kumpuvaaran huipulla

Kumpuvaaran huipulta avautuvat maisemat ovat hurmanneet monet matkailijat, jotka palaavat Kumpuvaaran laella sijaitsevaan kahvilaan joka vuosi uudelleen.
Raija ja Urpo Takkulan isännöimässä näköalakahvilassa nautitaan aitoa nokipannukahvia. Tarjolla on myös emännän leipomuksia, voileipiä sekä räiskäleitä. Kahvilavieraita viihdyttävät perinteisellä kampanisulla herkuttelevat kuukkelit Irmeli ja Taisto.

Miten perille: Kumpuvaaran huipulle pääsee vain nelivedolla. Parkkipaikalta voi kävellä noin 300 metrin mittaista hiekkatietä tai kivuta jyrkkää rinnettä pitkin. Tarvittaessa kahvilaan saa kuljetuksen parkkipaikalta.
Osoite: Porontimantie 17, opastus Kemijärven tieltä Virkkulan risteyksestä.

Lisätietoja reiteistä täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    9. 9

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää