Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Jordanian Petran pusunkipeä kameli

Seikkailu alkaa kapeasta kalliosolasta, niin kapeasta että kaksi täyskuormaista kamelia on juuri ja juuri mahtunut ohittamaan toisensa. Rotko avautuu henkeäsalpaavaan näkyyn: kallioon hakattuun pylväsrakennukseen.

Näky on tuttu kaikille Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan faneille.

Elokuvan loppukohtauksen ulkokuvat onkin kuvattu juuri täällä Petrassa, Jordaniassa.

Aarrekammio on myös joensuulaisen Jenni Ahosen, 12, mielestä kaikkein hienoin rakennus Petrassa.

- Opas kyllä sanoi, että ei se ole oikea aarrekammio, sillä on vaan sellainen nimi.

Oikeasti se on yksi Petran lukuisista kuningashaudoista.

Asunnoista sen sijaan ei ole enää juuri mitään jäljellä, mutta kallioon louhitut hautatemppelit ihastuttavat yhä kävijää.

- Tosi hieno paikka, kun on näitä kaikkia hautoja paljon, Jenni ihastelee.

Koruja myyvä beduiinityttö tervehtii Jenniä selvällä suomella.

- Terve, terve, mitä kuuluu?

- En olekaan nähnyt teitä vuosiin, hän jatkaa sitten englanniksi.

Matkalaiset ovatkin ensimmäinen suomalaisryhmä alueella vuosiin, kun valmismatkat lopetettiin reilut viisi vuotta sitten. Jenni ja muut ryhmäläiset ovat Petrassa päiväretkellä naapurimaan Israelin Eilatista.

- Eilatin lentokentällä ihan ihmettelimme, kun vastassa oli suomalaista haitarimusiikkia ja vielä ruusutkin kaikille! Ajattelimme, että ketä arvovieraita mahtaakaan olla mukana porukassa, mutta meille kaikillehan ne ruusut jaettiin, naureskelee Marja Koivuniemi Somerolta.

Koivuniemet valitsivat Lähi-idän matkakohteeksi varman auringon vuoksi.

- Kesä oli niin surkea, että halusimme varmaan aurinkoon ja noin 30 asteen lämpöön, mutta emme kuitenkaan kaukomatkalle.

Myös Marja ja Reino ihastelevat hautoja ja Petran kallioiden värejä. Päiväretkelle lähdettiin suosituksesta.

- Kaveri hirviporukasta sanoi, että täällä kannattaa kyllä käydä, Reino Koivuniemi juttelee.

Jussi, 14, ja isä-Jukka Ahosta naurattaa Petran teatterin edustalla, kun pohdimme, ovatko ylempänä kalliossa olevat kolot parituhatta vuotta vanhoja vip-aitioita.

Teatterin vieressä nykyiset asukkaat, beduiinit, tyrkyttävät turisteille kameleita ja aaseja ratsastusta varten.

Aasin saa noin viidellä eurolla, kamelista joutuu pulittamaan parisenkymmentä euroa - tinkimistaidoista riippuen.

Jenniä kiinnostaa maassa makaava kameli. Kun hän menee lähemmäs sitä rapsuttamaan, utelias otus työntää huuliaan pitkälle tyttöä kohden.

- Sehän yrittää pussata sinua, nauraa Jukka kiljahtavalle tyttärelleen.

Ulla Ahonen vakuuttaa, että Lähi-itä matkakohteena ei mietityttänyt lapsiperhettäkään.

- Ei tänne varmasti tehtäisi matkoja, jos täällä olisi vaarallista.

- Yllätyin kyllä Eilatin hintatasosta: aika kallista siellä on, ja täällä Jordaniassakin sai vesipullosta maksaa euron, Jukka Ahonen summaa.

ROOSA PETRA

  • Petra, jonka nimi on kreikkaa ja tarkoittaa kalliota, on muinaisten nabatealaisten kaupunki Jordaniassa. Rakennukset on hakattu laaksosolan kallioseinämiin.
  • Kalliot ovat hiekkakiveä, jonka värit vaihtelevat roosanpunaisesta okrankeltaiseen, mustikansiniseen, toffeenruskeaan ja vaaleaan. Parhaiten Petraa onkin kuvannut 1800-luvulla alueella vieraillut italialaiskokki: "Olemme nyt tulleet maailmaan, joka on tehty suklaasta, kinkusta, curryjauheesta ja lohesta!
  • Petra tunnetaan parhaiten 2.000 vuotta vanhoista kuningashaudoistaan.
  • Petra on UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä.
MUISTA VIISUMI

  • Jordaniaan tarvitaan viisumi, mutta sen voi ostaa maahan saavuttaessa. Kuukauden turistiviisumi maksaa 10 Jordanian dinaaria (n. 11 euroa).
Päivälippu Petraan 22 e, kahden päivän lippu 28 e, kolmen päivän lippu 34
  • e.
  • Keskitason kahden hengen huone Petrassa maksaa 40--80 euroa yöltä.
  • Lomamatkat järjestää matkoja Israelin Eilatiin, keväällä se palaa myös Aurinkomatkojen tarjontaan. Molemmat järjestävät päiväretkiä Petraan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. 6

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  7. 7

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  8. 8

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  9. 9

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  10. 10

    HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. Näytä lisää