Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Blues Brothers -elokuvan kulissit ja kolme muuta hyvää syytä matkustaa Chicagoon

Chicago
Suomesta lentää suoraan Chicagoon, joka tunnetaan arkkitehtuurista, rytmimusiikista, kulinarismista – ja eurooppalaisesta tunnelmasta.
Astellessa Chicagon Lake Shore -rantakadulla on pakko pidellä hatustaan kiinni. Michiganjärven armoton viima muistuttaa ulkopaikkakuntalaista siitä, mistä kaupungin kutsumanimi, Windy City, kumpuaa. Paikallisia tuuli ei vaikuta häiritsevän. Polkupyörät suhahtelevat vauhdikkaasti ohitse järven kimmeltäessä taustalla.

Tuulen väitetään vaikuttaneen Yhdysvaltain kolmanneksi suurimman metropolin uraauurtavan arkkitehtuurin ja moniulotteiseen kulttuurielämän syntyyn. Väitettä tukee ainakin se, että 1893 Dearborn Streetille valmistunut Monadnock-kortteli on paitsi Pohjois-Amerikan korkein tiilirakennus, myös maailman ensimmäinen pilvenpiirtäjä, jonka suunnittelussa huomioitiin tuulesta johtuva huojunta ja sen vaimentaminen. Ei ihme, että tänä päivänä paikallisten arkkitehtipioneerien, kuten Louis Sullivanin tekniikoita hyödynnetään ympäri maailmaa.

1. Arkkitehtuurin helmi

Harvassa kaupungissa moderni arkkitehtuuri ja kulttuuri ovat yhtä lumoavan dynaamisessa vuorovaikutuksessa kuin vuosituhannen alussa avatussa Millenium Parkissa. Frank Gehryn suunnittelema Jay Pritzker -paviljonki kiertelevine kromisegmentteineen toimii kesäaikaan sekä sinfoniaorkesterien että rockbändien konserttiestradina. 36 metriä korkea lava ensiluokkaisine äänentoistolaitteineen pitää huolen siitä, että konserttikokemus saa täällä aivan uudet mittasuhteet.


Matka jatkuu Magnificent Mile -kaupunginosaan, Chicagon vilkkaimmalle kauppakadulle Michigan Avenuelle, jonka varrelta löytyvät kaupungin maineikkaimmat tavaratalot ja teatterit. Kadunkulmasta pilkottaa Marina City. Nämä persoonalliset pilvenpiirtäjätornit olivat pitkään maailman korkeimmat asuintalot.

Kivenheiton päässä Millenium Parkista välkkyy Chicagon toinen uusi maamerkki, nimittäin Cloud Gate. Paikalliset ovat ristineet brittiläisen Anish Kapoorin luomuksen The Beaniksi, koska sen ulkomuoto muistuttaa hieman leijailevaa kidneypapua. Psykedeelinen taideteos peilaa surrealistisella tavalla ympäröivää pilvenpiirtäjäviidakkoa.

2. Keskilännen Pariisi

Vielä 1900-luvun alussa Chicagoa kutsuttiin keskilännen Pariisiksi ja preerian Ateenaksi. Chicagoa haukuttiin myös Amerikan Sisiliaksi viitaten mafiahistoriaan. Amerikkalaiseksi kaupungiksi Chicago muistuttaa hämmästyttävissä määrin eurooppalaisia esikuviaan. Toisin kuin nuoremmissa keskilännen kasvukeskuksissa täällä historia on läsnä melkein joka kadunkulmassa.

Eurooppalaisuus tuntuu jo siinä, että Chicagossa pärjää mainiosti ilman autoa – kaupungin CTA-metrojärjestelmää kehutaan New Yorkin jälkeen maan parhaaksi.


Myös museotarjonnan saralla kaupunki on aivan omaa luokkaansa. Keskustan tuntumassa voi yhden iltapäivän aikana tutustua maailman parhaiten säilyneeseen Tyrannosaurus Rexin luurankoon Field Museum Of Natural History -museossa, tähtien asentoihin Adler Planetariumissa ja Pohjois-Amerikan kattavimpaan Jackson Pollock -näyttelyyn Art Institute Of Chicagossa.

Taiteella pyyhkii hyvin. Chicagon nykytaiteenmuseon käytävät täyttyvät keskellä viikkoa nuorista taiteenharrastajista. Museo on erikoistunut esittelemään nykytaidetta ja poptaidetta rintarinnan.

3. Bluesveljien jalanjäljillä

Muutaman korttelin päässä ylitän Lake Streetin, joka muistetaan Blues Brothers -elokuvan takaa-ajokohtauksista. Lokaation valinta ei ollut sattumaa, sillä Chicago tunnetaan maailmanlaajuisesti rytmimusiikistaan. Amerikan kuuluisin bluesiin erikoistunut levymerkki, Chess Records, sijaitsi vuosikymmenien ajan Chicagossa. Levy-yhtiön suojissa pitivät majaansa blueslegendat kuin Muddy Waters, Howlin’ Wolf ja Junior Wells. Täältä ovat kotoisin myös soulpioneerit Sam Cooke ja Curtis Mayfield, eikä sovi unohtaa kaupungissa vaikuttaneita jazzvisionäärejä, joihin lukeutuivat Nat King Cole ja Benny Goodman.


Vaikka Chess Records omistajineen on kuopattu jo vuosikymmeniä sitten, bluesklubeistaan tuttu North Halsted Street on yksi kaupungin iltaelämän eläväisimpiä keskuksia. Kiinnostavaa soul- ja blues-tarjontaa löytyy myös Wabansia Avenuen intiimistä Hideout-baarista.

Chicagosta on noussut maailman tietoisuuteen monia kiinnostavia indierockyhtyeitä, kuten Smashing Pumpkins ja Wilco. Bändien menestys on ollut omiaan kasvattamaan Chicagossa järjestettävien Lollapalooza- ja Pitchfork-rockfestivaalien kysyntää.

Chicago on tunnettu myös orkestereistaan. Paikallisista sanomalehdistä selviää, että yhä useammissa Hollywood-elokuvissa soivat chicagolaiset jouset. Tämä ei ole ihme, sillä kaupungin sinfoniaorkesteri lukeutuu Pohjois-Amerikan vanhimpiin, arvostetuimpiin ja levytetyimpiin. Orkesterin kotisali löytyy Michigan Avenuelta.

4. Amerikan trendikkäin ruokakaupunki

Viime vuosina Chicago on ollut kulinaristien huulilla. Arvostettu amerikkalainen Gourmet-lehti julisti hiljattain chicagolaisen Alinean Pohjois-Amerikan parhaaksi ravintolaksi. Myös chicagolaiskokki Rick Bayless on noussut kansakunnan tietoisuuteen modernin meksikolaisen fuusiokeittiön kehittäjänä. Baylessin ideoima ja isännöimä meksikolaiseen ruokakulttuuriin keskittynyt televisiosarja Mexico: One Plate At A Time osoittautui maanlaajuiseksi hitiksi. Keittiömestarin Frontera Grilliä pidetään yleisesti yhtenä kaupungin parhaista ravintoloista. Sen sisarravintola Tortas Frontera löytyy O’Haren lentokentältä. Baylessin raportoidaan kokanneen hiljattain aterian Valkoisessa talossa Chicagosta ponnistaneelle Presidentti Obamalle ja tämän meksikolaisille valtiovieraille. Fine diningin ohella Chicagosta löytyy erinomaisia etnisiä ravintoloja ja katukeittiöitä. Erityisesti Logan Square -kaupunginosan tasokkaat ruokapaikat ovat nuorten paikallisten suosiossa. Yksi alueen tunnetuimmista ravintoloista on laadukkaaseen kasvisruokaan erikoistunut Chicago Diner.

Finnair lentää suoraan Helsingistä Chicagoon kesäkaudella.
  • Sunnuntai-liite

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    6. 6

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Ensimmäinen lääke alaselkäkipuihin ei ole lääke

    9. 9

      Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

    10. 10

      Uskomaton moka seuralegendan pelinumeron jäädytystilaisuudessa – ”Noloin hetki 27 vuoden aikana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. Näytä lisää