Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Anu jätti työnsä ja muutti Portugaliin: Tämä downshiftaamisessa on vaikeinta

downshiftaus
Irtiottajat eivät vietä kesälomia ja sukulaisia on kova ikävä.

– Silti päätös downshiftaamisesta tuntuu yhä oikealta, Suomesta Portugaliin leppoistamaan muuttanut Anu Patrakka sanoo.
Leppoistaminen on Patrakan tapauksessa harhaanjohtava termi, sillä nainen muistuttaa, ettei ole Portugaliin muuton jälkeen ehtinyt lepäämään laakereillaan.

Kiireet ovat vain muuttaneet muotoaan. Entinen pääkaupunkiseudulla asunut johdon assistentti pyörittää nyt arkea Pohjois-Portugalissa Vila do Condessa. Portugalissa hän tapasi myös nykyisen miehensä, jonka maatilalla pariskunta nykyään asuu.

– Vaikkei tuloja ole juuri muodostunutkaan, koen nykyiset tekemiseni paljon mielekkäämmiksi kuin entisen työni. Tunnen itseni tarpeellisemmaksi kuin aikoinaan yritysjohtajien toimeksiantojen toteuttajana, Patrakka sanoo.

Arki kuluu muun muassa puolison muistisairaasta äidistä huolehtiessa sekä puutarha- ja kotitöissä.

– Ennen energia kului stressaavaan työhön ja kireähköön työilmapiiriin. Täällä ongelmaratkaisutaidot ovat saaneet tilaa kukoistaa. Ideoita on valtavasti ja toteutan niitä yksi kerrallaan. Hosua ei silti tarvitse, vaan tekemisen tahti on terveen rauhallinen.

Työ vei ajan ja voimat

Anu on siis nykyaikainen downshiftaaja, joka on jättäytynyt työelämän oravanpyörästä pois vapaaehtoisesti. Vaikka muutos tuntuu hyvältä, täysin kivuttomasti matka kaupungin humusta maaseudulle ei ole sujunut.

– Asuin monta vuotta yksin, ja nyt samassa taloudessa on kolme aikuista, joilla kaikilla on omat tapansa tehdä asioita. Niitä sitten sovitellaan yhteen.

– Irtiotossa ei myöskään vietetä kesälomia. Maatilalla on töitä vuoden jokaiselle päivälle, vain sunnuntaisin ja pyhinä otetaan vähän rennommin, Patrakka muistuttaa.

Maaseudun rauha saa myös toisinaan kaipaamaan kaupunkiin. Ja mikä ikävintä, myös rakkaat ovat nyt kauempana kuin koskaan.

– Kaipaan Suomessa asuvaa perhettä ja ystäviä sekä kummilapsiani. Etäisyys on pitkä, varsinkin kun suoria lentoyhteyksiä Suomeen ei täältä Porton läheltä ole, Patrakka kertoo.

Patrakalle dowshiftaaminen on kuitenkin yhä valinta, joka ei kaduta.

– Ehkä olisin vielä sinnitellyt vuoden tai pari entisessä työpaikassani. Toisaalta, tuskin se olisi mitään muuttanut ainakaan parempaan suuntaan.

– En tiedä, olisinko voinut tehdä toisenlaista ratkaisua ja jäädä. Siinä vaiheessa tuntui mahdottomalta jatkaa elämää, jossa työ vei ajan ja voimat, Patrakka summaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  4. 4

    Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. 6

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  7. 7

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  8. 8

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  9. 9

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  4. 4

    Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. Näytä lisää