Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Aiotko ulkomaille syyslomalla? Näin uusit passin nopeimmin

Koulut alkavat suurimmalla osalla tällä viikolla. Jos passi on menossa vanhaksi ja syyslomamatka on varattu, ei nyt ole tippaakaan liian aikaista uusia passia ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Ylikomisario Vesa Hietala Helsingin poliisista kertoo, että Helsingin Pasilassa seuraavat vapaat ajat nettiajanvarauksella ovat syyskuun puolivälissä. Hietalan mukaan ei olekaan lainkaan liioittelua varata aikaa nyt, jos uutta passia tarvitsee lokakuussa koulujen syyslomien aikaan.

– Jos ulkomaanmatka on tiedossa, kannattaa nyt jo lähteä liikkeelle, ylikomisario kehottaa.

Ajanvarauksissa jono ulottuu Pasilassa sekä Espoon ja Vantaan puolella nyt noin neljän viikon päähän, mikä on Hietalan mukaan varsin tavallinen odotusaika. Vapaan ajan on tänä kesänä saanut varattua pahimmillaan vasta 6–7 viikon päähän.

Odotusaika ei kuitenkaan vaikuta siihen, kuinka pitkään passia täytyy odottaa: kun hakemus on valmis, se tulee noin viikossa.

– Neljä viikkoa ei ole meidän näkökulmastamme kohtuuttoman pitkä aika, jos on ajoissa liikkeellä. Kysymyksessä on kuitenkin asia, josta jokaisen täytyy itse huolehtia.

Maakuntamatka vai vuoronumero?

Hietala kuitenkin huomauttaa, että passin voi saada uusittua nopeammin, jos jättää nettiajanvarauksen tekemättä ja tulee Pasilan poliisiasemalle jonottamaan vuoronumeron kanssa.

Lounastauko ei kuitenkaan ole paras aika lähteä jonoon, sillä kiireisimpään aikaan ei ole lainkaan tavatonta, että jonossa vierähtää parikin tuntia.

– Itse tulisin varhain aamulla tai kolmen jälkeen iltapäivällä, vinkkaa Hietala, jonka mukaan jonotusajat ovat nyt selvästi lyhyemmät kuin alkukesästä.

Kaikki eivät kuitenkaan tahdo jättää jonotusta vuoronumeron varaan, koska jonotusaikaa ei voi tietää ennakkoon.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan jotkut ovatkin päätyneet matkustamaan Helsingistä jopa Kotkaan tai Riihimäelle asti, kun jonot Pasilaan ovat olleet ajanvarausjärjestelmässä liian pitkät.

– Minäkin olen kuullut, että joku on lähtenyt Helsingistä Loviisaan uusimaan passia. Se on valintakysymys. Jos istuu molempiin suuntiin tunnin autossa, voisi passin todennäköisesti saada Pasilasta samanmittaisella jonotuksella, Hietala arvioi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  8. 8

    Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

  9. 9

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  10. 10

    26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  10. 10

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. Näytä lisää