Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Riku Rantalan matkavinkki: Turisteja pakoon Tuvaluun – ”haisteluelin vastaantulijan poskeen ja sniffaa syvään”

kulttuurit
Jos ryysis ottaa koteloon tai auringonpalvonta seurassa ujostuttaa, suuntaa Tuvaluun: siellä keskimääräinen turistikanta on alle tuhat yksilöä vuodessa, Riku Rantala vinkkaa.
Pienehköstä saariryhmästä puhuttaessa voi todellakin käyttää fraasia go before it’s too late. Ihmisen aiheuttama merenpinnan nouseminen syö nimittäin Tuvalon pinta-alaa, sillä meri kohoaa viisi millimetriä vuodessa. Nyt maailman neljänneksi pienimmän valtion maapinta-ala on 26 neliökilometriä.

Seikkailijan parempi syy maapallon ääriin matkustamiselle on aitotuvalulaisen fatelen, eli tanssaamisen ja syöminkien siivittämien paikallisten pippalointien kokeminen.

Tsekkaa:

  • Seilaus Niulakitan saarelle tsekkaamaan maan korkein kohta, joka on huikean 4,6 metrin korkeudessa. Turise kylän ukkojen kanssa vaikka siitä, mitä he diggailevat teollisuusmaiden jatkuvista päästökiintiövalituksista.
  • Juoksulenkki pääsaari Funafutin leveimmässä kohdassa, rannalta rannalle rapiassa minuutissa. Pitkulaisen saaren leveys vaihtelee 20 ja 400 metrin välillä.
  • Valtatiet. Vuokraa mopo Funafutilla ja aja maan kaikki kahdeksan kilometria päällystettyä tietä.
  • Saaren kansallisurheilunakin tunnettu te ano eli vapaasti suomennettuna boltsi, jossa pelivälinettä yritetään käsin hakkaamalla pitää ilmassa mahdollisimman pitkään. Tai kilikiti eli lokaali versio kriketistä, jota pelataan hämmentävästi saaren lentokentän kiitoradalla silloin, kun flygareita ei ole tiedossa.
  • Lutrailu, pulikointi ja snorklaus atollien valtavissa laguuneissa, joiden läpinäkyvissä uima-allasmaisissa vesissä psykedeeliset korallit loistelevat ja kalat uiskentelevat.
  • Internet. Tee niin kuin Madventures: tue saarta ja osta kotisivusi verkkotunnus Tuvalusta eli .tv.

Safka & juomat:

Seafoodia totta kai, kuten veden ympäröimillä saarilla tapana on. Mukiin toddy eli palmuviini.

Mestalle ominaista:

Tuvalussa tervehditään perinteisesti sijoittamalla haisteluelin vastaantulijan poskeen ja sniffaamalla syvään. Tuvalu on myös riippuvainen laadukkaasta putsauskalustosta, jolla merivesi konvertoidaan juomakelpoiseksi – vuoden 2011 kuivuudet aiheuttivat kansallisen hätätilan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää