Tatu, Daniel, Taneli

Matkat

Valikko

Matkat

Liian pienet lentoistuimet terveysriski? Lentoyhtiöitä painostetaan suurempiin penkkikokoihin

Liian pienet lentoistuimet voivat olla terveysriski, lentomatkailijoiden oikeuksia ajava järjestö kritisoi.
Lentomatkustaminen vaivaa etenkin pitkiä ihmisiä, koska istuimet tuntuvat aina liian pieniltä. Monet myös kokevat, että istuimet pienentyvät vuosi vuodelta, Travel & Leisure uutisoi.

Tilastojen mukaan tämä ei ole harhaa, sillä economy-luokan istuinten koot ovat todellakin pienentyneet viime vuosina. Vielä 1970-luvulla penkit olivat noin 46 sentin levyisiä. Nykyään penkkien leveys on noin 40 senttiä.

Kritiikin mukaan pienet istuimet hyödyttävät vain lentoyhtiöitä, jotka saavat koneisiinsa enemmän matkustajia sijoittamalla pieniä istuimia vieri viereen.

Terveysvaikutukset huolettavat

Amerikkalainen FlyersRight-järjestö onkin lähtenyt vastaiskuun ahtaita tiloja vastaan keräämällä 30 000 allekirjoitusta, jotta lentoyhtiöiden istuimille määrättäisiin minimikoot.

FlyersRightsin puheenjohtaja Paul Hudsonin mukaan kyse on sekä matkustajien turvallisuudesta että terveydestä. Esimerkiksi lentokoneiden turvallisuustestejä ei Hudsonin mukaan ole toteutettu kaikkein pienimmillä istuimilla.

FlyersRights on huolissaan myös istuinten terveysvaikutuksista. Vakavat terveyshaitat, kuten laskimotukokset, ovat mahdollisia, mikäli matkustajilla ei ole riittävästi tilaa liikkua.

Lentoyhtiöt ovat järjestön mukaan reagoineet terveysriskeihin. Sivustollaan järjestö ihmettelee, miksi esimerkiksi laskimotukoksesta kerrotaan vain harvoin lentoyhtiöiden terveysohjeissa.

Toistaiseksi lentoyhtiöitä velvottavat vain turvallisuusohjeet. Niiden mukaan lentoyhtiöt saavat laittaa matkustamoon niin paljon istuimia kuin tahansa, kunhan matkustajat pääsevät hätätilanteessa pelastautumaan vaaditussa 90 sekunnissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  8. 8

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää