Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Tämä matkarutiini voi pilata perhelomasi – vältä erityisesti ennen lentomatkaa

Näillä vinkeillä lomasta tulee perhettä yhdistävä kokemus.
Expedia kertoo, kuinka lomaan kannattaa valmistautua, jotta koko perhe olisi lomalta palatessaan tyytyväinen.

Valmistaudu lentomatkaan etukäteen

Lasten viihtyminen lentokoneessa tuottaa monille vanhemmille päänvaivaa. Ahtaat tilavat saattavat pitkillä lennoilla tuntua tukalilta, etenkin kun pitäisi malttaa pysyä paikallaan. Kiusallisista tilanteista kärsivät pahimmassa tapauksessa lapsi, vanhemmat ja muut kanssamatkustajat. Miten siis pitää huolta siitä, että lapsi viihtyy lennolla?

1. Tutustukaa ennen matkaa yhdessä kirjaan, elokuvaan tai telkkariohjelman jaksoon, jossa lapsen suosikkihahmo lähtee lennolle. Lapsi innostuu kun saa itse tehdä samoja asioita kuin lempihahmonsa, eikä turhaan pelkää lentämistä.

2. Kirjat ovat takuuvarma vaihtoehto, niin kovakantisina kuin digitaalisina. Lukeminen kannattaa aloittaa yhdessä jo ennen koneen lähtöä, jos nousu jännittää tai sattuu korviin. Lapsi unohtaa kivun tai jännityksen nopeasti, kun hän uppoutuu kirjan juoneen.

3. Varaa tekemistä mukaan, esimerkiksi tabletti, pelejä, värityskirjoja, leluja tai muovailuvahaa, mutta älä ota kaikkea esiin kerralla, vaan vedä ässä hihasta, jos lapsi meinaa pitkästyä.

4. Kannusta lasta tutustumaan koneeseen ja tekemään tilaisuuden tullessa rohkeasti tuttavuutta muiden matkustajien kanssa. Lentokoneessa lapsi tapaa helposti ja turvallisesti uusia tuttavuuksia, ja voi vaikka pelastaa yksin matkustavan aikuisen tylsältä lennolta.

5. Muista pitää silmällä lapsen sokerin saantia. Lentokentältä ostettu jättikokoinen karkkipussi saattaa osoittautua virheeksi, kun ylivilkkaus iskee lennon aikana.

Tutustukaa kohteeseen käytännön kautta

– Aikuiset kyllä muistavat, että lomalla on hyvä rentoutua ja palautua töistä, mutta myös lapsille irtiotto arjesta on tärkeä. Pieni tauko läksyistä ja harrastuksista virkistää mieltä ja takaa, että arkiaskareiden pariin palaa virkistynyt mukula. Sen lisäksi, että valitsee kohteen, majoituksen ja aktiviteetit myös lapsen mieltymykset huomioiden, kannattaa muistaa muutama kätevä niksi, vinkkaa Susanne Svensson, Expedia-brändin Pohjoismaiden markkinointijohtaja.

1. Kokeilkaa yhdessä matkakohteellenne tyypillistä ruokaa jo ennen lähtöä. Lapset tutustuvat etukäteen uusiin makuihin ja ovat valmiita kokeilemaan paikan päällä muutakin kuin hampurilaisia ja pizzaa.

2. Opeta lapselle muutama sananen lomakohteen kieltä. Se antaa itseluottamusta, ja lapset voivat itse tilata jäätelönsä tai rantajuomansa.

3. Kannusta lapsia lukemaan lomakohteesta ja anna heidän toimia turistioppaina päivän ajan. Näin näet matkan myös heidän vinkkelistään.

4. Varmista, että teillä on riittävästi aikaa myös rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Lomamatkaa ei kannata ahtaa täyteen aktiviteetteja, jolloin uudet, hienot kokemukset jäävät paremmin lapsen mieleen.

5. Hyväksy pieni nurina ja tylsistyminenkin. Lapset muuttuvat nopeasti levottomiksi ja kaipaavat kavereitaan. Se on täysin normaalia ja kielii usein siitä, että lapset rentoutuvat lomallaan.
  • Loma
  • matka
  • Vinkit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    7. 7

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää