Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Finnairin Airbus A350 XWB saapui Suomeen – 10 mielenkiintoista yksityiskohtaa

Tänään päättyi monen finnairilaisen vuosien odotus, toisilla jopa kymmenen. Yhtiön laivue sai uuden jäsenen Airbus A350 XWB -matkustajakoneen muodossa.
Uuden sukupolven laajarunkoinen Airbus A350 XWB luovutettiin Finnairille juhlallisin menoin keskiviikkona Toulousessa Ranskassa.

Tunnelma finnairilaisten, yhteistyökumppanien ja kansainvälisen lehdistön lennolla tiistaina Helsinki-Vantaalta Toulousiin oli lapsenomaisen innostunut. Kuin joulun odotusta lapsena potenssiin kymmenen. Ensimmäinen eurooppalaiselle yhtiölle luovutettava A350-kone on merkittävä tapahtuma Airbusille, Finnairille, ilmailualaa seuraavalle medialle ja lukuisille lentokoneista kiinnostuneille ihmisille ympäri maailmaa.

Jos lento Toulousiin oli intoa ja jännitystä täynnä, sitä oli myös koneen luovutuspäivä. Juhlallisten menojen aikana kaikilla oli varmasti mielessä tuleva lento kohti Helsinkiä. Ensimmäinen kerta on aina mieleen jäävä kokemus, ja joka hetki on jännitystä täynnä.

Sisään astuvalle matkustajalle kaikki tämä näkyy entistä laajempana runkona, väljänä business-luokkana ja led-valojärjestelmänä. Matkustamon leveys on parhaimmillaan 5,6 metriä. Totuttua leveämmät istuimet ovat sijoitettu turistiluokassa 3-3-3-rivityksellä. Rahalla saa myös enemmän vastinetta, sillä jokaiselta businessluokan makuuasentoon kääntyvältä paikalta on suora käynti käytävälle.

10 mielenkiintoista yksityiskohtaa

1. Businessosastosta löytyy ensikertaa naisten ehostautumishuone. Huomattavasti hillitympi valaistus ja tyylikäs epälentokonemainen tunnelma tekevät tästä pikkulasta varmasti suositun. Miehenä koin kateutta, äijävessat myös koneisiin!

2. Matkustamismukavuuteen on panostettu monin tavoin. Matkanteko on aiempaa hiljaisempaa ja ilmanvaihto puhdistaa koko tilan ilman 2-3 minuutin välein. Hiljaisemman matkanteon huomaa viimeistään koneen saavutettua matkalentokorkeuden. Huminaa on edelleen, mutta selvästi vähemmän.

3. Finnairille toimitettavien koneiden sisustuksen on suunnitellut dSign Vertti Kivi & Co.

Dsign Vertti Kivi & Co -suunnittelutoimiston projekti alkoi vuonna 2011. Suunnittelu käsitti koko tilan. Airbus toimittaa lentoyhtiölle käytännössä tyhjän ”putken”, jonka asiakas sisustaa Airbusin kanssa yhteistyössä huomioiden valitsevat määräykset.

– Kaikki lähti siitä ajatuksesta, että millä lailla luodaan asiakaselämys. Suunnittelimme ensin lentokentän lounget, koneissa jatkoimme samalla idealla, Vertti Kivi kertoo suunnitelmista.

– Loungessa tila muuttuu vuorokauden ajan mukaan. Värit, sävyt ja elementtien sijainnit muuttuvat päivän mittaan. Samaa ideaa tuotiin uusiin koneisiin, Kivi kertoo ratkaisuista.

Lopputulos on skandinaavista, pelkistettyä tyyliä.

4. Koneen valaistusjärjestelmä perustuu ledeihin. Näillä voidaan tuottaa 16,8 miljoonaa eri värisävyä. Värit vaihtuvat heti sisään tultaessa, jatkuen koko lennon ajan.

Valoteemat vaihtuvat vuorokauden, vuodenajan ja reitin mukaisesti. Sekunnilleen ohjelmoitu teema kestää tunnin.

– Ledeillä jäljiteltyjä revontulien loimuja tullaan myös näkemään lentomatkojen aikana, Kivi lupailee.

5. Business-luokan menu on suunniteltu yhteistyössä ravintola Savoyn kanssa. Menun ruuat ovat valittu Savoyn suosituimmista annoksista, soveltaen lentokoneisiin sopiviksi.

– Tyyliltään menut edustavat pohjoismaalaisia tyyliä. Lennoittain vaihtuvat annokset tehdään aina Helsingissä, kertoo palvelujohtaja Maarit Keränen Finnairilta.

6. Matkustamon ikkunat ovat myös aiempaa suuremmat.

7. Jokaisella istuinpaikalla on kosketusnäytöllinen teräväpiirtoruutu. Viihdejärjestelmä pitää matkaajan myös ajan tasalla siitä, mitä seuraavaksi lennolla tapahtuu. Järjestelmä monine vaihtoehtoineen tuo mukavaa tekemistä lennon aikana. Reittikartan lukuisat näkökulmavaihtoehdot ovat varmasti monen matkaajan mieleen.

8. Matkaa voi seurata myös vatsanpohjaa kutkuttavassa pyrstökamerasta.

9. Koneessa on myös langaton verkko. Tällä ensilennolla wlan-verkko ei vielä toiminut kunnolla.

10. Finnairin tilaamassa mallissa on 297 paikkaa, joista 46 business-, 43 economy comfort- ja 208 turistiluokassa.

Loppuvuodesta neljä konetta lisää

Aasian ja Pohjois-Amerikan pitkille reiteille sopiva lentokone istuu hyvin Finnairin tulevaisuuden suunnitelmiin. Yhtiö on tilannut A350 XWB - 900 -mallia 19 kappaletta. Koneista neljä liittyy loppuvuoden aikana Finnairin laivueseen. Tilauksen viimeinen kone toimitetaan vuonna 2023. Tämä on yhtiön historian suurin investointi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää