Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisten luksusloma Turkkiin petti kaikki odotukset: ”Aivan kammottava paikka”

Hotellipettymys
Suomalaismatkailijat järkyttyivät ”viiden tähden” turkkilaishotellin kunnosta.
Kahden viikon Lyykian kiertomatka Turkissa tuotti suomalaismatkailijalle karvaan pettymyksen. Matkapakettiin kuului loman lopuksi viikko luksushotellissa Antalyan ja Alanyan välimaastossa.

Lappeenrantalaisnaisen mukaan hotellin katosta tippuivat rappaukset ja näkyviä kosteusvaurioita oli kaikkialla. Hotellin käytävälle oli aseteltu ämpäreitä ja katosta puuttui sisäkattopaneeleita. Ilmassa leijui ummehtunut kellarin lemu.

– Vaihdoimme hotellia omakustanteisesti, koska nenä meni niin pahasti tukkoon. Yksi mies jäi nukkumaan rantatuolin patjan päälle niin, että pää tulee ulos parvekkeen oviaukosta, koska hänkään ei pystynyt muuten hengittämään, lappeenrantalainen Mirkka Vaherkylä kertoo IS:lle.

Vaherkylä on Turkissa avopuolisonsa kanssa. Hän kertoo, ettei ole ainut, joka ei suostunut jäämään hotelliin.

– Meidän oli ihan pakko lähteä pois, koska edes yleisissä tiloissa ei pystynyt hengittämään. Se oli aivan kauheaa, Vaherkylä päivittelee.

He sanoivat, ettei se vaihtamalla parane.

Pettyneille asiakkaille oli tarjottu vain mahdollisuutta vaihtaa huonetta. Moni oli vaihtanut huonetta useaan otteeseen.

– Yksi isoäitinsä kanssa matkustava tyttö vaihtoi jo kolmanteen huoneeseen ja he sanoivat, ettei se vaihtamalla parane, Vaherkylä kertoo.

Nina Isotalo oli matkalla äitinsä kanssa. He olivat samassa ”luksushotellissa” yhden yön ja senkin he nukkuivat aulan nojatuoleissa.

– Se oli aivan kammottava paikka. Ulkona oli liian kylmä, mutta aulassa pystyi hengittämään. Aulassa oli niin valtava ilmastointi, että olimme kippurassa aivan umpijäässä, Isotalo kertoo.

Isotalon mukaan käytävillä oli likaisia kokolattiamaton palasia.

Paha haju ruokasalissa

Myöhemmin henkilökunta alkoi pestä kokolattiamattoja ja peitti ne lakanoilla.

– Monella oli vakavia hengitystiesairauksia, astmaa ja he olivat ihan hätää kärsimässä, mutta jos ei ole rahaa lähteä, niin kukaan ei voinut auttaa, Isotalo sanoo.

Ruokasalissa oli niin paha haju, että Isotalo joutui hakemaan ruokaa hengitystä pidättäen.

– En ole kyllä koskaan moista kokenut. Kauhea odottaa maanantaita, että missä kunnossa muut matkailijat ovat. Moni oli jo tosi huonossa kunnossa, kun me tiistaina sieltä lähdimme, Isotalo kauhistelee.

Ei minkäänlaisia palveluita

Hotellissa piti olla runsaasti vapaa-ajan aktiviteetteja, mutta Vaherkylän mukaan siellä ei voinut tehdä muuta kuin pelata golfia.

– Siellä ei ollut minkäänlaisia palveluita. Ulkoaltaassa lillui kuolleita ötököitä ja roskaa. Joku oli nähnyt jopa hiiriä. Vettä oli vain polviin asti.

Hotelli sijaitsi keskellä maaseutua kaukana kaikista palveluista. Antalyaan pääsi taksilla, joka maksoi 60 euroa. Hotellissa oli lääkäri, jolle saattoi maksaa vain käteisellä. Pankkiautomaattia ei ollut.

– Osa on varmaan maksanut matoista ja muusta kaikesta niin paljon, etteivät pysty lähtemään sieltä. Siellä voi ottaa all inclusive -paketin, että voi ottaa pienet hönöt päälle, jos siellä ei pysty hengittämään, Vaherkylä vitsailee.

Matkanjärjestäjä ei suostunut vaatimuksista huolimatta järjestämään pettyneille asiakkaille korvaavaa majoitusta.

– Tämä on niin harhaanjohtavaa mainontaa, että pitää ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen tai jonnekin. Aiomme hakea Suomesta käsin korvauksia.

Myös Isotalo aikoo valittaa saamastaan palvelusta.

– Tämä ei jää tähän, Isotalo vannoo.

Kuluttajaneuvonta: 40 yhteydenottoa

Lakimies Saija Kivimäki Kilpailu- ja kuluttajavirastoon kuuluvasta Euroopan kuluttajakeskuksesta kertoo, että suomalaisnaisten käyttämästä matkatoimistosta on tullut heille viimeisen parin vuoden aikana kourallinen yhteydenottoja.

– Osa valituksista on kuitenkin voinut mennä ihan kuluttajaneuvonnan puolelle. Yrityksellä on kuitenkin suomenkieliset sivut ja suomenkielinen asiakaspalvelu, Kivimäki sanoo.

Kuluttajaneuvonnasta kerrotaan Ilta-Sanomille, että kyseistä matkatoimistoa koskevia yhteydenottoja on tullut 40 kappaletta, joista 20 tämän vuoden puolella. Osa näistä on kuitenkin vain yleisluontoisia kyselyjä.

– Valmismatkoissa olennaista on, että puutteista on valitettu jo matkalla. Matkanjärjestäjällä on oikeus ja velvollisuus korjata virhe jo paikalla, lakimies selventää.

– Nyt matkustajien tulisi esittää yritykselle kirjalliset reklamaatiot. Mitä nopeammin, sen parempi. Valmismatkajärjestäjän korvausvastuu perustuu ihan Suomen valmismatkalainsäädäntöön, Kivimäki lisää.

Matkatoimisto: ”Myrskyn syy”

Matkatoimiston mukaan hotelli on edelleen virheetön viiden tähden luksushotelli.

– Hotellin huonot olosuhteet johtuivat voimakkaasta myrskystä ja sateista, jotka runtelivat hotellia juuri ennen suomalaisvieraiden saapumista, Cathrin Haas RSD Reise Servicestä vastaa Ilta-Sanomille.

Haasin mukaan matkatoimisto ryhtyi heti toimenpiteisiin saatuaan tietää matkustajien huonoista oloista.

– Hotelli tarjosi asukkaille huoneita niistä hotellin osista, jotka eivät olleet kärsineet myrskystä. Muutama vieras ei tätä järjestelyä hyväksynyt ja he ehtivät lähteä hotellista ennen kuin oppaamme saivat puhuttua heidän kanssaan.

Oletko ollut lomamatkalla, josta onkin muodostunut painajainen? Kommentoi, ja kerro kokemuksistasi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    7. 7

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    8. 8

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Sodankylässä – lapsi ja kaksi naista loukkaantuivat vakavasti

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    6. Näytä lisää