Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Monilla IS:n lukijoilla kokemusta karuksi pettymykseksi kääntyneistä luksuslomista: ”Vettä valui katosta ja seinälamput roikkuivat johtojen varassa”

IS uutisoi aiemmin tänään suomalaisnaisten Turkin-matkasta, josta muodostui luksusloman sijaan painajainen.
Hotellissa oli muun muassa kosteusvaurioita, joista suomalaisturistit saivat oireita. Ikäviä ja homeelta haiskahtavia lomakokemuksia oli myös monella muulla.

– Olimme ystäväni kanssa samalla matkalla. Jo ensimmäisen viikon kiertomatka oli aivan kamala matkaoppaiden ja hotellien osalta. Vaikka heidän paketeillaan ei ollut ostopakkoa, olosuhteet olivat melkein pakottavat ostamaan paketteja ja niitä tuputettiin jatkuvasti. Hotellissa joka paikka vuoti, aamiaiselle ei päässyt kuivin jaloin. Sähköt saattoivat mennä viisikin kertaa päivässä. Ystäväni palasi matkalta poskiontelo-, korva- ja silmätulehduksen kanssa, kyllästynyt kertoo omista kokemuksistaan.

– Ei se Turkki ainoa vastaava paikka ole. 2010 olimme häämatkalla Dominikaanisessa Tasavallassa. Siellä All-Inclusive ***** hotelli vastasi tasoltaan ehkä kolmen tähden murjua. Altaista pidettiin kyllä huolta, mutta vettä esimerkiksi valui katosta ja seinälamput roikkuivat johtojen varassa. Edellisellä viikolla joku suomalainen oli saanut pahan sähköiskun juuri tämän takia samassa hotellissa, Jamppa huomauttaa.

”Homeongelmaa tosiaan on”

Mira&Lilli kertovat lomailevansa parhaillaan samassa kohteessa ja olevansa samanlaisella matkalla kuin IS:n haastattelemat suomalaiset.

– Ensimmäisen viikon kiertoajelu oli upea. Toki siihen sisältyi muutama ostosvierailu, mutta ostopakkoa ei ollut. Toisen viikon hotellia ei kerrottu ennakkoon, mutta arvasimme, mistä on kyse ja pystyimme varautumaan syrjäiseen hotelliin etukäteen. Homeongelmaa tosiaan on osassa hotellia, mutta oma huoneemme on erittäin hyvässä kunnossa, kuten myös julkiset tilat. Uima-altaat ovat taas täynnä puhdasta vettä, myrskyn tuhot on korjattu, palvelu on ollut ensiluokkaista, ruokasalissa tosiaan tuoksuu vain erinomainen ruoka ja aktiviteettejakin on riittävästi. Lämmin suositus tälle matkalle.

”Kannattaa miettiä jo varatessa...”

Moni kommentoija huomauttaa, että jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, näin myös todennäköisesti on.

– Näitä matkatarjouksia tulee lehtien välissä ja hinta on 100€ viikko, ja sisältää ruuat ja majoituksen neljän ja viiden tähden hotelleissa. Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ei se todennäköisesti ole. Ikävä homma että pitää kantapään kautta oppia, kirjoittaa sääliksi käy.

– Mites otat selvää jos hotellilla on 5 tähteä ja netti on kehuja täynnä. Pitäisikö ensin muuten vain matkustaa maahan mihin on menossa lomalle ja tarkastaa joka hotelli perusteellisesti? kysyy luonnonkiertokulku.

”Eivät tuollaiset vauriot parissa päivässä synny”

Suomalaiset eivät kuitenkaan niele matkatoimiston selitystä siitä, että kosteusvauriot johtuisivat myrskystä, vaikka kuinka kova myrsky olisi ollutkin.

– Eivät tuommoiset homevauriot ihan parissa päivässä synny. Kyllä siihen tarvitaan vuosi tai useita vuosia, juppe toteaa.

– Olin lähellä toisessa viiden tähden hotellissa ja totta se on, kyllä siellä useita päiviä kestänyt kova myrsky oli, joka mm. vei osan hiekkarannasta mukanaan. Tuuli oli niin rankkaa, että vettä satoi parvekkeen ikkunaan lähes ylös asti ja se ikkuna oli kuitenkin lähes kolmemetrisen lipan alla. Vaurioita näkyi vähän siellä täällä kovimman yöllisen myrskyn jälkeen, mutta sisällä hotellissa myrsky ei juuri näkynyt kuin sähkökatkoksina, Jukka kertoo oman näkemyksensä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää