Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Matkavinkit Pohjois-Portugaliin – 4 tärppiä viinin ja seikkailun ystäville

Portugali
Pohjois-Portugalissa sijaitseva Porto on oivallinen kohde viiniä ja rosoista kaupunkiestetiikkaa rakastaville. Mikäli aikaa on lomalla enemmän, seikkailuhenkinen vuokraa auton ja lähtee ajelulle Pohjois-Portugaliin.
Vinkit Portoon ja Pohjois-Portugaliin:

1. Kävele kiemurtelevia katuja

Matka kauniissa Portossa kannattaa aloittaa kävelyretkellä keskustassa. Alue oli ennen pahamaineinen: kaupungin hämyisillä kujilla sai valita askeleensa tarkasti.

Keskusta on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosien aikana ryminällä, ja vanhoja rakennuksia kunnostetaan nyt innolla turistien ja rikkaiden asuinkäyttöön. Hyvät kengät ovat kaupungissa tarpeen, sillä ruutukaavaa ei ole, mutta kujat ovat usein jyrkkiä ja mukulaisia.

.

Mikä viehättävintä, siellä täällä näkee yhä palan vanhaa Portoa. Vaihtoehtoisia tarinoita voi kuunnella myös The Worst Tours -kaupunkikierroksella. Kyseessä on työttömien arkkitehtien projekti, joka esittelee laman tyhjentämiä rakennuksia, rapistuvia asuinalueita ja kaikkein köyhimpien asuinsijoja kävelykierroksen muodossa.

2. Maistele portviinejä, kokeile kalaa

Porto on tunnettu makeista jälkiruokaviineistään, jotka on nimetty kaupungin mukaan. Kaupungissa onkin hauska kuljeskella kiemuraisia katuja pitkin alas jokirantaan, joka on täynnä viinikellareita. Opastettu kierros maksaa usein vain viisi euroa, ja maisteltavaksi saa kolmea erityyppistä portviiniä.

Kokeile vaikkapa Ferreiran viinikellaria, jonka tarina sykähdyttää. Bisnesnainen Dona Antónia Ferreira sai bisneksen kukoistamaan. Samalla hän rakensi maineen hyväntekijänä, joka antoi osansa myös kaupungin köyhille.

Viinin jälkeen on hyvä muistaa syödä ja juoda jotakin. Hyviä kahviloita löytyy São Benton metroaseman läheltä Rua das Flores –kadulta.

Ruokaravintolaa etsivän kannattaa olla sen sijaan Portossa tarkkana. Nopeasti turistien tarkoituksiin muuttunut keskusta voi tuottaa pettymyksen kulinaristille.

Kalaruoasta pitävän kannattaakin matkustaa lähikaupunki Matosinhosiin, jonka lukuisista ravintoloista saa tuoretta kalaa jokaisena päivänä. Kesällä alueella voi myös nauttia laadukkaasta rantaelämästä. Upeita aaltoja löytyy myös Vila Nova De Gaiassa, joka lasketaan omaksi kaupungikseen.

3. Vuokraa auto ja lähde Douron laaksoon

Porton kaupunki on kaunis kuin postikortti, mutta jos lomapäiviä on enemmän kuin muutama, auton vuokraaminen on järkevää. Liikenne Portugalissa on suomalaisella mittapuulla nopeatempoista, ja kolareita näkee harva se päivä. Määrätietoisilla otteilla vuokra-autolla pärjää kuitenkin hyvin.

Ajele siis vaikkapa rantatietä pitkin Vila do Condeen, joka on kauniine rantoineen ja rakennuksineen mukava päiväkohde. Fiksu ei jätä väliin myöskään Douron laaksoa, joka on maan merkittävä viininvalmistusalue.

Ylellinen Valladon viinitila Quinta do Vallado on näkemisen arvoinen paitsi viinikierroksensa, myös upean hotellinsa Douro Valley Wine Hotellin tähden. Arkkitehti Francisco Vieira de Campos on onnistunut yhdistämään kodinomaisen tunnelman ylellisiin puitteisiin.

Parasta Douron laaksossa on ajelu viinitiloilta toiselle. Muista maistaa myös Portugalin omaa vinho verdeä, vihreää viiniä.

4. Seikkaile: ratsasta tai koskimelo

Pohjois-Portugali tarjoaa tekemistä myös seikkailumieliselle. Maan ainoassa kansallispuistossa Peneda-Gerêsissä jylhiin maisemiin voi tutustua vaikkapa hevosen selästä käsin.

Ribeira de Penassa sijaitsevassa Pena Adventura Parkissa voit sen sijaan kokeilla, miltä tuntuu liukua kahden vuoren välillä 150 metrissä.

Kaiken tasoista koskimelontaa on tarjolla Rio Paiva –joella. Aloittelijoita opastaa Clube do Paiva, joka näyttää oppaan johdolla, mitä on Portugali kauneimmillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. Näytä lisää