Onni, Sisu

Matkat

Valikko

Matkat

Kuvat: Suunnitteilla oleva luksushotelli kelluu rannalla – sisällä puutarha, uima-allas ja ravintoloita

kelluva hotelli
Lontoolainen Gianluca Santosuosso, 32, on suunnitellut hotellin, jonne majoittuva päässee eroon arjen rasituksista.
Tulevaisuudessa velvollisuuksiaan voinee paeta MOTPHtel-nimisessä kelluvassa hotellissa, Caters News Agency uutisoi.

Suunnitteilla oleva hotelli on selkärangan muotoinen ja se kelluu jatkuvasti laineiden tahtiin. Vaikka sijoituspaikka on erikoinen, hotellin varustelu on perinteinen: sisätiloihin suunnitellaan uima-allasaluetta, puutarhaa ja ravintoloita.

Hotelli voidaan valmistuessaan kiinnittää lähelle rantaa niin, että asiakkaat pääsevät iltaisin nauttimaan myös kaupungin viihteestä, kuten teatteriesityksistä. Hotellin selkärangan muotoisessa varressa on myös veneitä, joilla vieraat pääsevät tutustumaan lähialueisiin laineilta käsin, Daily Mail kirjoittaa.

– Minuun on ottanut yhteyttä muutama varteenotettava henkilö, jotka ovat kiinnostuneita viemään projektia eteenpäin. Olen aika varma että tänä päivänä, oikealla teknologialla, konsepti olisi mahdollista toteuttaa, suunnittelija Gianluca Santosuosso kertoo Daily Mailille.
  • hotelli

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    8. 8

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    9. 9

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    10. 10

      Tässä ovat kevään ihanimmat kengät – tekevät tavallisesta farkkutyylistä heti supermuodikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää