Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Riossa on maailman suurin kelluva joulukuusi – 53 metriä ja 2,5 miljoonaa lamppua

Brasilia
Rio de Janeiron perinteinen kelluva joulukuusi on maailman suurin.
Näyttävä ilotulitus säesti juhlavaa valojen syttymistä lauantaina. Metallinen rakennelma löytyy Guinnesin ennätysten kirjasta. Sillä on korkeutta 53 metriä ja painoa 350 tonnia.

Lähes 200 000 ihmistä seurasi joulukuusen valaistuksen syttymistä eri puolilla Guanabaran lahtea. Kuusi tuo joulumieltä kaupunkiin nyt 20. kerran.

Seremonian seuraajat eivät joutuneet pettymään.

– Ilotulitus oli upea. Kokemus oli ainutlaatuinen, muistan sen koko loppuelämäni, brasilialainen opettaja Adeilton Lima kertoo.

Joulupuun pystytys otti takapakkia vain kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Kuusen ylimmät metallirakenteet romahtivat myrskyn vuoksi ja sytytysseremoniaa jouduttiin lykkäämään. Kuusesta tuli myös 30 metriä aiottua lyhyempi.

Myös seremonian aikana satoi ja salamoi, mutta katsojat nauttivat illasta kaikesta huolimatta.

– Tulemme paikalle joka kerta. Sade ei haittaa, sillä haluamme aina nähdä tämän upean hetken, seremonian ja ilotulitukset, opiskelija Lucas Lessa sanoo.

Valtavassa rakennelmassa on yhteensä 2,5 miljoonaa lamppua. Täksi vuodeksi valittiin kolme kuviota, jotka vaihtelevat joulupuun pinnassa: siniset sadepisarat, maailman kartta ja sekä tietenkin perinteinen jouluaihe.

Joulukuusi kelluu tulevina viikkoina eri puolella lahtea, jotta sitä voidaan ihastella kaupungin eri osista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    7. 7

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    8. 8

      Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää