Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Matthew, 5, odotti näkevänsä joulupukin Lapissa – matka tyssäsi jättipettymykseen

Iso-Britannia
Isä tahtoi viedä 5-vuotiaan Matthew-poikansa unelmalomalle Lappiin, mutta matka peruuntui viime hetkellä lentokoneen teknisen vian vuoksi.
Matthew-pojan isä Chris Hopkinson kertoo, että matkalla oli hintaa yli 1 300 euroa. Daily Mailin haastattelema isä sanoo, että lapsille unelmia myyvillä matkatoimistoilla tulisi olla varasuunnitelma siltä varalta, että lentokone hajoaa juuri ennen matkaa.

– Joulumme on pilalla. Miten tällainen pitäisi selittää 5-vuotiaalle? Hän on aivan murtunut, isä kuvailee tuntojaan.

Lapin-matkaa alettiin suunnitella pari kuukautta sitten, kun perhe ehdotti Matthew-pojalle, että hän voisi kirjoittaa joulupukille, voisiko hän tulla vierailulle.

Perheen kaksi vanhempaa lasta olivat olleet jo aiemmin vastaavalla unelmalomalla, jolloin he olivat päässeet matkustamaan reellä lumisissa maisemissa ja tavanneet joulupukin.

”Valvoimme koko yön”

Matthew’lle ei tahdottu kertoa matkasta liian varhain, ettei poika innostuisi liikaa. Alle vuorokausi ennen lähtöä pojalle annettiin kuitenkin vihdoin kirje joulupukilta, jossa hänet ja hänen isänsä toivotettiin tervetulleiksi joulupukin luo.

Matkaan oli määrä lähteä lauantaina. Valikoituaan koko illan riittävän lämpöisiä vaatteita matkaa varten poika oli käynyt jo nukkumaan, mutta vanhemmat saivat ikävän puhelinsoiton.

– Valvoimme koko yön, ja olin jopa valmis ajamaan Manchesteriin, mutta kaikki matkat oli jo myyty loppuun, Chris-isä kertoo Daily Mailille.

– Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa pettyneelle pojalle, ettei hän pääsekään tapaamaan joulupukkia. Päätimme kuitenkin mieluummin sanoa, että se johtui kovasta myrskystä kuin teknisestä viasta.

180 henkilön matka peruuntui

Perheen käyttämä matkatoimisto on järjestänyt vastaavia reissuja 36 vuotta. Toimistosta kommentoitiin lehdelle, että he voivat ainoastaan pahoitella peruutusta yli 180 matkan varanneelle.

Matkatoimiston mukaan lentoyhtiö oli yrittänyt löytää korvaavaa lentokonetta, mutta ehjää konetta ei ollut löytynyt riittävän nopeasti.

Daily Mailin uutisessa ei mainita, oliko Hopkinsonien tarkoitus matkustaa Suomen, Ruotsin vai Norjan Lappiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää