Anna, Anne, Anu

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisturisti taisteli laukustaan varkaiden kanssa Phuketissa – varas viilsi puukolla käteen 30 cm haavan

Varkaat yrittivät klassista ohiajotekniikkaa käsilaukkuvarkaudessa.
Suomalaisnainen joutui ryöstön kohteeksi Thaimaan Phuketissa. Asiasta kertoi paikallinen The Nation -lehti.

Lehden mukaan nainen oli ollut toisen suomalaisen matkakumppaninsa kanssa palaamassa jalkaisin hotellilleen noin hieman ennen kello yhtätoista illalla, kun kaksi moottoripyörällä ohi ajanutta miestä yrittivät napata naisen olkalaukun.

Suomalaisnainen ei ollut kuitenkaan irrottanut otettaan laukustaan, jolloin varkaat olivat kaivaneet esiin mattoveitsen, ja yrittäneet sillä viiltää laukun olkahihnaa poikki. Samalla he olivat viiltäneet lehden mukaan naiselle noin 30 senttimetrin mittaisen viillon käsivarteen.

The Nation -lehden mukaan varkaat veivät laukun mukanaan. Laukussa oli ollut noin 9 000 bahtia rahaa, joka vastaa noin 230 euroa. Sen lisäksi laukussa oli naisen luottokortti ja ajokortti.

Suomen Bangkokin-suurlähetystön lähetystökonsuli Raimo Pahkasalo vahvistaa tapahtuneen Ilta-Sanomille.

– Me olemme tapahtumasta saaneet faksilla tiedoksiannon, hän toteaa.

Pahkasalo myöntää, että kyseinen varkaustapa on valitettavan yleinen.

– Hysteerisesti pelkäämään ei kannata ryhtyä, mutta hyvä varautumiskeino on esimerkiksi se, että pitää käsilaukkuaan pientareen puolella, Pahkasalo vinkkaa.

Hänen mukaansa Phuket on nyt täynnä turisteja, ja turistit vetävät paikalle myös hämäräpuuhissa liikkuvia ihmisiä.

– Yleisesti ottaen täällä on kuitenkin melko turvallista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    7. 7

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    8. 8

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    9. 9

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää