Henri, Henna, Heikki

Matkat

Valikko

Matkat

Krp otti yhteyttä Hotels.comiin tietoturvasta – yli 100 suomalaista tehnyt rikosilmoituksen epäillystä maksuvälinepetoksesta

Tietoturva
Keskusrikospoliisi epäilee, että Hotels.comin tai sen yhteistyökumppaneiden tietoturvassa on aukkoja. Hotels.com tutkii asiaa.
Suomen poliisi on ottanut yhteyttä hotellivarauksia välittävään Hotels.comiin ja ilmoittanut epäillyistä maksuvälinepetoksista. Keskusrikospoliisin mukaan yli sata suomalaista on tehnyt rikosilmoituksen verkkorikoksesta. Yhdistävänä tekijänä on ollut Hotels.com.

Suomalaiset ovat ilmoittaneet, että luvattomia maksutapahtumia alkoi tulla sen jälkeen, kun he tekivät varauksen Hotels.comiin.

– Joku kertoo, että korttia on käytetty vain hotels.comin palvelussa. Toinen kertoo, että korttia on käytetty myös muissa palveluissa, rikosylikomisario Timo Piiroinen keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskuksesta kertoo.

Piiroisen mukaan poliisi on jo ollut yhteydessä asiasta hotels.comiin.

– Hotels.comista oltiin myös yhteydessä viikonloppuna.

PIIROINEN sanoo, että tietoturva-aukkoja voi olla Hotels.comin tai sen jonkun kumppanin järjestelmässä. Hotels.comin maksutapahtumat menevät monen järjestelmän kautta.

– Savuava ase on vielä hakusessa, mutta Hotels.com on kaikille sadalle tapaukselle yhteinen nimittäjä, Piiroinen kuvaa tilannetta.

Ensimmäisessä Suomen poliisin tietoon tulleessa verkkorikoksessa maksukorttina oli Visa Electron. Piiroinen sanoo, että verkkorikoksia on tehty Visa Electronin lisäksi myös tavallisilla luottokorteilla.

Yhteisenä piirteenä on, että Hotels.comissa asioinnin jälkeen suomalaisten luottokorteilla on alettu tehdä ostoksia ulkomailla. Tiedot olivat päätyneet ulkomaille.

Hotels.comin Suomen viestintää hoitava kertoo IS:lle, että majoituksenvälittäjä tutkii asiaa. Hotels.com ei halua kommentoida asiaa tässä vaiheessa enempää.

Hotels.com antoi maanantaina asiasta lausunnon:

Hotels.com on tietoinen mediassa esiintyneistä artikkeleista, joiden mukaan Hotels.comin asiakastietoja on käytetty tai yritetty käyttää väärin. Asiakkaidemme ja heidän asiakastiliensä tietoturva on meille ensiarvoisen tärkeää ja suhtaudumme asiaan erittäin vakavasti. Teemme parhaillaan asiaan liittyen perinpohjaista selvitystä.

Hotels.com on maailman suurimpia matkailualan nettipalvelujen tarjoajia. Sen kautta voi tehdä majoitusvarauksia. Hotels.com on pörssiyhtiö Expedian tytäryhtiö. Yhtiön päätoimipaikka on Yhdysvalloissa, Dallasissa.

”Korttimaksaminen on turvallista”

Luottokorttiyhtiö Netsin senior manager Jukka Ruotsalainen sanoo, että luottokortit ovat turvallisia. Kortteja käytetään maailmalla paljon, väärinkäytöt ovat hänen mukaansa promillen luokkaa.

– Hotels.comin tapauksessa jos ihminen on toiminut huolellisesti, kortin haltija on suojattu taloudellisilta menetyksiltä.

Tyypillinen virhe on Ruotsalaisen mukaan se, että asiakas pitää korttia lompakossa ja jättää lompakon ravintolan pöydälle, kun menee käymään vessassa.

Ruotsalainen neuvoo myös suojaamaan kädellä pin-koodin, jos käy nostamassa rahaa automaatilla.

Hotels.comissa maksukorttitiedot ovat vuotaneet verkkomaksamisen yhteydessä.

– Tieto on jossain kohdin päässyt vääriin käsiin.

Ruotsalainen neuvoo, että väärinkäytöksen huomattuaan pitää ilmoittaa asiasta kortin myöntäjälle tai luottokorttiyhtiöllä, jotta kortti voidaan sulkea. Sen jälkeen kortinhaltija voi tehdä oikaisupyynnön vääristä ostoksista.

– Kansainvälisten korttijärjestöjen sääntöjen mukaan kortin haltija saa rahansa takia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  9. 9

    Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

  10. 10

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. Näytä lisää