Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Luksusmatkayhtiö vinkkaa: näihin maihin kannattaa matkustaa tänä vuonna – Suomi listalla!

luksusmatka
Luksusmatkayhtiön perustaja hehkuttaa Suomen puhdasta luontoa.
Matkayhtiö Black Tomato tunnetaan kustomoiduista luksus- ja seikkailumatkoistaan. Forbes-lehden mukaan yhtiön asiakkaat koostuvat nuorista maailmanmatkaajista aina menestyneisiin liikemiehiin. Pääasiassa yhtiön asiakkaiksi hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat kokea matkallaan seikkailun.

Yhtiön perustaja Tom Marchant on paljastanut omat suosikkimatkakohteensa kuluvalle vuodelle. Yllättäen listalta löytyy myös Suomi!

Etiopia

Marchant paljastaa Etiopian olevan hänen tämän hetkinen pakkomielteensä Afrikassa. Black Tomato on tunnettu vauhdikkaista safariretkistä ympäri mannerta aina Namibiasta Tansaniaan, joten Etiopian nostaminen ylitse muiden kertoo maan olevan tutustumisen arvoinen. Etiopiassa on kaikki, mitä seikkailulta voi toivoa: suuria vuoria ja reheviä laaksoja sekä villejä öitä Addis Abeban jazz-baareissa. Vaikka luksusmatkat eivät Etiopiassa ole vielä aivan samalla tasolla kuin muualla maailmalla, Marchantin mukaan maa kehittyy.

Suomi

Perinteisesti kylmänä talvimaana turistien keskuudessa tunnettu Suomi on kesällä yhtä kaunis ja hehkeä kuin talvikuukausina. Suomi on Marchantin mukaan houkutteleva vaihtoehto muille, turistien valloittamille Euroopan maille. Tuhansien järvien maassa on runsaasti houkutuksia, kuten puhdas vesi ja luonto sekä lumoava hiljaisuus. Saadakseen kaiken irti valoisista kesistä, Marchant suosittelee pyöräretkeä Turun saaristossa.

Islanti

Muutaman vuoden takaisesta finanssikriisistä toipunut Islanti ei koskaan ole Marchantin mukaan ollut vahvempi. Black Tomato on juuri aloittanut uudenlaisen matkakonseptin Islannissa. Asiakkaille on luvassa täysin räätälöityjä matkoja, jolloin kenelläkään toisella ei ole samanlaista reissua nyt tai tulevaisuudessa. Marchant painottaa, että hinnan lisäksi luksuksen voi aina ajatella myös ainutlaatuisena kokemuksena.

Filippiinit

Yli 7 100 saaren saariryhmä on reppureissaajien ja sukeltajien suosiossa. Filippiineistä on tullut viime vuosina upea lomakohde. Marchant löysi paikan vuosia sitten viettäessään pari kuukautta alueella. Toistaiseksi Filippiinit on halpa matkakohde, mutta alueella on nousevan luksusmatkakohteen maine.

Espanja

Espanjan aurinkorannat houkuttelevat turisteja yhtä vilkkaasti kuin eläväiset suurkaupungit. Espanja on todellisen ruoan rakastajan suosikkimaa – erityisesti San Sebastian ja Bilbao ovat tutustumisen arvoisia paikkoja.

Sri Lanka

Intian valtameressä sijaitseva Iso-Britannian entinen siirtomaa on nouseva, mielenkiintoinen matkakohde. Verisen sisällissodan jälkeen noussut maa on alkanut pikkuhiljaa houkutella turisteja, erityisesti amerikkalaisia, jotka etsivät jotain erilaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Epätyypillinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella – kaksi autoa törmäsi samaan hirveen

    6. Näytä lisää