Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Video: Markus ikuisti upeat revontulet – ulkomaalaisilta ällistyneitä kommentteja

Revontulet
Revontulivideoihin erikoistunut valokuvaaja Markus Kiili on ikuistanut upean näyn pohjoisen taivaalta.
Uusinta videotaan varten Markus Kiili katsoi tarkkaan revontuliennusteita. Sopiva hetki löytyi kello 19 viime tiistaina. Kuvauspaikkana toimi Kuertunturi Äkäslompolossa.

– Minulla on ollut pitkään tavoitteena päästä kuvaamaan tykkypuita ja revontulia. Viime aikoina on ollut kuitenkin pilvistä, eikä pidempiä revontulihetkiä ole osunut kohdalle. Viime tiistaina kuitenkin onnisti, Kiili kertoo.

Video ei tälläkään kertaa syntynyt silmänräpäyksessä.

– Video on nopeutettu pitkästä ajanjaksosta. Aloitin kuvaamisen seitsemän aikaan illalla ja lähdin puolen yön aikaan, Kiili sanoo.

Uusin revontulivideo on ollut sosiaalisessa mediassa äärimmäisen suosittu. Sitä on katsottu kuvaajan Facebook-sivuilla 90 tuhatta kertaa. Otos on julkaistu myös Youtubessa.

Videota on jaettu ympäri maailmaa, kuvaaja kertoo. Kommentit ovat ihastelevia.

– Maagista, uskomatonta, voiko tämä olla totta?

– Ja sitten on niitä, jotka videon katsottuaan sanovat tulevansa tänne, Kiili kuvailee.

Kuertunturin sijainti kartalla. Voit katsoa sijainnin myös täältä!

Videoon 60 työtuntia

Valokuvaaja ja eläinlääkäri Kiili on ikuistanut useita suosittuja revontulivideoita.

Viime syyskuussa Ilta-Sanomat julkaisi Kiilin kuvaaman videon, jossa esiintyi lumoava näky: revontulet ja tulipallo samassa kuvassa.

Tuolloin kuvaaja kertoi, että yhden kolmeminuuttisen revontulivideon tekemiseen saattaa kulua tavattoman paljon aikaa.

– Jos lasketaan tehokas aika, joka menee yhden kolmeminuuttisen revontulivideon tekemiseen, niin siihen kuluu noin 60 työtuntia, Kiili arvioi.

Markus Kiilin upea revontulivideo. Voit katsoa sen myös täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. Näytä lisää