Visa

Matkat

Valikko

Matkat

Näin Julia Roberts teki Indonesian Ubudista suositun – nyt sinne virtaavat henkistymistä kaipaavat länsimaalaiset

Ubud
Indonesiassa sijaitsevalla Balilla on ristiriitainen maine.
Yhtäältä maan 12:nneksi suurin saari tunnetaan tyrmäävän kauniina paratiisisaarena, jossa pääsee pakoon maailman murheita.

Toisaalta Balia hiertää rauhattoman biletyskeitaan imago. Rannikkokaupungit Kuta ja Seminyak ovatkin läpeensä länsimaistuneita turismipesäkkeitä, joissa juhlat eivät pääty koskaan. Erityisesti nuoret australialaiset surffarit suosivat niitä lomakohteinaan.


Suuri osa Balista on kuitenkin toista maata. Rauhaa kaipaavan, kulttuuria ja luontoa arvostavan matkailijan kannattaa ottaa Ngurah Rain lentokentältä taksi 40 kilometrin päähän, 30 000 asukkaan pikkukaupunkiin nimeltä Ubud.

Ubud sijaitsee keskellä Balia. Siellä kukaan ei surffaa eikä humallu.

Sen sijaan kulttuuri kukkii niin ruoassa kuin taiteessa, ja komeampia maisemia saa hakea.

Julia Roberts toi suosion

– Tässä oli vielä jokin aika sitten pelkkiä riisipeltoja, taksikuski osoittaa autotien pientareella keikkuvaa ravintoloiden, kahviloiden ja rihkamamyymälöiden rykelmää.

– Sitten tuli Julia Roberts, hän hörähtää.

Kuljettaja viittaa vuonna 2010 ilmestyneeseen elokuvaan Omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love). Siinä Roberts meditoi, henkistyy ja rakastuu keskellä Ubudin riisipeltoja.



Eat Pray Love -ilmiö sai alkunsa yhdysvaltalaisen kirjailija-toimittaja Elizabeth Gilbertin menestyskirjasta (2006), joka on tosikertomus kirjailijan matkasta kohti henkistä täyttymystä Italiassa, Intiassa ja Balilla.

Kirjan ansiosta henkistymistä kaipaavat länsimaalaiset kiinnostuivat Ubudista. Kun yksi maailman suurimmista elokuvatähdistä sitten kuvasi kaupungissa kirjan filmatisoinnin, paikan kohtalo länsi-invaasion kohteena oli sinetöity.

Neljä-viisikymppiset matkailijat Australiasta, Yhdysvalloista ja Euroopasta suuntautuivat Ubudiin tavoittelemaan samaa seestymistä kuin Gilbert.

– Mutta eihän itseään voi löytää seuraamalla muiden jälkiä, taksikuski huomauttaa.

Vaarantaa paikallisen kulttuurin

Kuljettaja kertoo, että kyydeille riittää kysyntää enemmän kuin hän ehtii ajaa. Eat Pray Love -julkisuus on piristänyt taloutta ja tuonut työpaikkoja. Kuljettajan vanhemmatkin ovat nykyään töissä hotellin vastaanotossa.

Samalla länsituristien virtaus on vaarantamassa paikallisen kulttuurin. Ubudiin kannattaakin suunnata pian, jos haluaa kokea alueen mahdollisimman autenttisena.


Jo ennen reissua on hyvä perehtyä omalaatuisen ja kulttuurihistorialtaan rikkaan pienen paikan tapoihin ja opetella muutama sana balin kieltä.

Paikalliset ovat tottuneet englanninkielisiin kiitoksiin. Niinpä pelkkä matur suksma -fraasi (paljon kiitoksia) saa poikkeuksetta vastaukseksi iloisesti yllättyneen hymyn.

Palvelua englanniksi

Matkailijalle Ubudin länsimaistuminen tarkoittaa helppoutta. Ruokalistat ja hinnastot löytyvät kaikkialta englanniksi, ja paikalliset suhtautuvat muualta tuleviin erittäin ystävällisesti.

Tuttuutta arvostavalle tarjolla on länsimaisia herkkuja: pizzaa, hampurilaisia, jäätelöä. Elämysruokailijan ykkösosoite ovat kuitenkin indonesialaiset ravintolat.

Balilaisten ruokien raikkaus ja kirkkaat maut saavat suun messingille. Esimerkiksi riisipellon keskellä sijaitseva luomuravintola Sari Organik ja keskustasta iltakävelyn päässä odottava Warung Pulau Kelapa tarjoavat unohtumattomia elämyksiä, kuten tulista chilisalaattia, tofukebabia ja perinteistä balilaista possua.


Ubudin kulttuuritarjonta on Balin runsainta. Lähes joka ilta temppeleissä järjestetään tanssiesityksiä, joissa värikkäästi pukeutuneet balilaiset kuvittavat hindumytologioiden tarinoita kimuranteilla koreografioilla.

Kaupungin kuvataide ammentaa vuosisatojen perinteestä. Sillä on tunnistettava tyylinsä, joka on muuttunut pelkistetymmäksi ja kaupallisemmaksi, muttei ole menettänyt omaperäisyyttään. Ubud on Balin taidekeskus: taiteilijat luovat ja myyvät hengentuotteitaan ympäri keskustaa ja lähikyliä.

Keskusta on tulvillaan taidemuseoita. Monumentaalisessa palatsissa sijaitsevan Puri Lukisam -museon vuosisatoja kattava kokoelma havainnollistaa kouriintuntuvasti, kuinka balilainen taide on kehittynyt.

Uskonnollisia seremonioita

Ubudilainen elämäntapa perustuu uskontoon. Kaikkialla on jumalille suunnattuja kukka- ja suitsukeasetelmia, temppelit toimivat jokapäiväisinä kokoontumis- ja tapahtumapisteinä. Taidekulttuuri kumpuaa hindulaisesta mytologiasta.

Lähes kaikki balilaiset uskovat Balin omaan versioon hindulaisuudesta. He kuuluvatkin muuten islamilaisessa Indonesiassa uskonnolliseen vähemmistöön.


Saari on kuuluisa uskonnollisista seremonioista, jotka täyttävät kadut naamioihin pukeutuneiden ihmisten tanssilla ja rytmikkäällä musisoinnilla.

Jos matkailijaa lykästää, hän sattuu paikalle hautajaisten tai häiden aikaan. Seremoniat ovat näyttäviä ja pitkiä, ja niihin saa osallistua kuka tahansa.

Henkistymistä etsiville löytyy palveluita joogakursseista henkiparannukseen. Vaikka nämä jäisivät väliin, paatuneimmankin maallikon kannattaa suhtautua Ubudiin hermolevon suovana retriittinä.

Viikko tai kaksi hyvä loma-aika

Alueen karttaa on vaikea saada mistään. Keskusta on kirjavanaan turisti-informaatioksi itseään kutsuvia putiikkeja, joista ei kuitenkaan ole juuri hyötyä, ellei halua osallistua järjestetyille kierroksille.

Ilman karttaa suunnistaminen on kuitenkin helppoa. Ubudin ydin käsittää Raya Ubud -pääkadun, poikkikadut Hanomanin sekä Monkey Forest Roadin ja muutaman sivukadun. Koko alue on valloitettu jalkaisin päivässä.


Skootterien, autojen, polkupyörien ja jalankulkijoiden sekamelska tukkii pienen keskustan kapeat kadut lähes kellon ympäri, mutta riisipeltojen ja läheisten pikkukylien rauha odottaa kaikissa ilmansuunnissa vain muutaman kulman takana.

Ubudissa on syytä viettää ainakin viikko tai kaksi. Kaduilla ja riisipelloilla kannattaa käyskennellä vailla kiireen häivää ja antautua taiteen, temppelien ja paikallisten ystävällisyyden vietäväksi – sekä syödä ja nukkua sydämensä kyllyydestä.

Neljä nähtävyyttä:

1. Blanco Museum: Espanjalaistaiteilija Don Antonio Blanco muutti Balille 1950-luvulla ja rakennutti lahjaksi saamalleen tontille egoaan hivelevän palatsin. ”Balin Dalin” itsetunto ylitti hänen lahjakkuutensa, mutta pröystäilevä, surrealistinen kompleksi on mauttomuudessaan kokemisen arvoinen.

2. Monkey Forest: Apinapuisto on Ubudin suosituin nähtävyys. Arvotavarat tulee pitää piilossa, sillä kiinnostuessaan ihmisen omaisuudesta apinat eivät kaihda suoraa toimintaa.

3. Riisipellot: Riisipellot reunustavat kaupunkia kaikkialla. Järjestettyjen retkien sijaan peltojen henkeäsalpaavaa kauneutta ja rauhaa kannattaa ihailla itsenäisesti kävellen.

4. Markkinat: Ubudin sydämessä sykkii laajalle levittäytyvä kauppapaikka, jossa paikalliset ja turistit kohtaavat. Aitoa paikallisväriä taas on tarjolla varhaisaamun virkuille aamumarkkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    9. 9

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää