Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisten suosikkilomakohteessa rankkoja sateita ja tulvia – kaduilla kuljetaan vesisuksilla

Arabiemiraateissa on satanut rankasti viime päivinä. Se ei näytä kaikkia haittaavan, sillä tulvivilla kaduilla kuljetaan muun muassa vesisuksilla.
Dubaissa parhaillaan lomaileva Pia Lindroos kertoo Ilta-Sanomille, että moottoritie lentokentältä Abu Dhabista Dubaihin oli eilen suljettu tulvien vuoksi.

– Liikenteeseen tuli täyskaaos. Kymmenenkaistainen moottoritie eteni etanan vauhtia. Myös Abu Dhabin lentokenttä suljettiin eilen joksikin aikaa, Lindroos kuvailee.

Sää on kuitenkin parantunut eilisestä.

– Dubaissa on tänään hieno keli. Eilen keskiviikkona erityisesti Abu Dhabissa oli pahin ukkosmyrsky aikoihin. Sellaista ei ole näkynyt 15 vuoteen, Beach Rotana -hotellin autokuski kertoi, Lindroos sanoo.

Vesi levittäytynyt kaduille

Päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta vahvistaa, että rankat sateet ovat piiskanneet Dubaita. Vettä on tullut noin 100 millimetriä vuorokaudessa, mikä ei ole täysin poikkeuksellista. Näin rankkoja sateita esiintyy kuitenkin harvoin, yleensä pari kertaa vuosikymmenessä.

– Dubaissa on ollut ukkossateita, laskuvirtauksia ja voimakkaita tuulia. Paikallisina pysyvien sateiden vuoksi on esiintynyt tulvia ja kuivat jokilaaksot ovat täyttyneet valtoimenaan vedestä, Tuovinen kuvailee.

Tuovisen mukaan rankkoja ukkoskuuroja voi esiintyä vielä tämän vuorokauden aikana, mutta tilanne näyttäisi olevan pian ohi.

– Matalapaine on siirtymässä itään Pakistanin suuntaan, Tuovinen sanoo.

Tulvat eivät ole kaikki haitanneet. Dubain kaduilla on kuljettu muun muassa vesisuksilla. Voit katsoa videon myös täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    9. 9

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää