Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Norwegian luultua suuremmissa ongelmissa – suomalaisia jäänyt jumiin Rovaniemellä, Mallorcalla ja Alicantessa

Lentoliikenne
– Mitään apua ei saatu, arvostelee Mallorcalle jumiin jäänyt Teemu Ruotsalainen lentoyhtiön asiakaspalvelua IS:lle. Yhtiö kertoo olevansa erittäin pahoillaan lentojen peruuntumisista ja matkustajille aiheutuneesta vaivasta.
Halpalentoyhtiö Norwegianin miehistöongelmat ovat luultua pahempia.

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että yhtiö joutui maanantaina peruuttamaan sekä iltapäivän kello 13.30 lennon Helsingistä Rovaniemelle että paluulennon kello 15.20 Rovaniemeltä Helsinkiin.

Peruutuksien syynä oli miehistöpula.

– Ei sitä syytä kyllä meille kukaan siellä kentällä kertonut. Siellä oli täysi kaaos. Kukaan ei tiennyt mitään, kaikki vain kyselivät, Rovaniemellä yhä oleva miesmatkustaja kertoo Ilta-Sanomille.

– Virkailija tiskin takana kehotti soittamaan lentoyhtiöön, mutta eihän sinne pääse läpi, kun pari sataa ihmistä soittaa yhtä aikaa. Ei alkeellisintakaan joukkojenhallintaa ja olen sentään matkustanut isoillakin lentokentillä ja maailmalla.

– Ihmiset alkoivat sitten omatoimisesti järjestää itselleen kyytejä ja takseja Ouluun. Minä jään yöksi Rovaniemelle, kun ei ole kiire. Norwegian saa maksaa kaiken.

– Lopulta Norwegian sai sinne jonkun bussinkin paikalle. Mahtavatko ehtiä ajoissa.


NORWEGIANIN viestintää Suomessa hoitava Tarja Valde-Brown luonnehti aluksi ja tuoreeltaan Rovaniemen tapausta Ilta-Sanomille harvinaiseksi.

Näin Norwegian kommentoi IS:lle:

Norwegianin tänään peruutetulle lennolle D8123 Rovaniemeltä Helsinkiin oli varaus kaikkiaan noin 150 matkustajalla. Ouluun linja-autolla ja Oulusta edelleen Helsinkiin Norwegianin klo 19.10 lähtevällä koneella matkustaa noin 50 matkustajaa.

Miehistöpulan syy ei ole tiedossa, mutta vastaavia tilanteita on harvoin. Asiakaspalvelu lentokentällä auttaa kentällä olevia matkustajiamme esimerkiksi majoituksen kanssa. Matkustajilla on mahdollisuus siirtää lentonsa huomiselle päivälle tai hakea palautusta käyttämättä jäävälle lentolipulle nettisivujen kautta.


HETI uutisen julkaisun jälkeen Ilta-Sanomiin tuli useita yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ovat viime päivinä jääneet pulaan Norwegianin vuoksi.

Esimerkiksi sunnuntaina Norwegianin piti lentää kello 6.30 Helsingistä Mallorcalle.

– Hiukan ennen puolta yötä tuli tekstarilla ilmoitus, että lento peruuntuu, vantaalaismies kertoo IS:lle.

– Siinä oli numero, jossa oli palvelua vain englanniksi. Suomeksi olisi palveltu aamulla kahdeksalta. Vasta tänään sain Norwegianilta jonkun kiinni.

 

Siellä taitaa olla yhä jumissa suomalaisia.

Vantaalaismies perui sekä menomatkansa että paluumatkansa Norwegianilla.

– Yritin peruuttaa Mallorcan majoituksia ja vuokra-autoja. Lennämme tiistaina Finnairilla Nizzaan, vantaalaismies kertoo.


Teemu Ruotsalaisen taas piti lentää sunnuntaina kello 10.10 Norwegianilla Mallorcalta Helsinkiin.

Fyysisesti kyseessä on sama kone kuin Helsingissä peruttu.

– Illalla yhdeltätoista tuli tieto, että lento peruuntuu. Yritimme selvittää numerosta, miten voisimme päästä kotiin, mutta eivät ne osanneet kertoa siellä yhtään mitään, Ruotsalainen kertoo IS:lle.

Ruotsalainen lähti aamulla neljän kaverinsa kanssa lentokentälle selvittämään tilannetta.

– Otimme sitten eri lentoyhtiöltä lennot Saksan kautta kotiin. Maksoivat 650 euroa eli yli yhteensä yli kolme tonnia. Jouduttiin lainailemaan rahoja. Osa kavereista pääsi kotiin vasta yöllä.

– Nyt katsotaan, korvaako Norwegian. Siellä lippu oli 80 euroa.

Ruotsalainen on erittäin pettynyt Norwegianin asiakaspalveluun.

– Mitään apua ei saatu. Jäi tosi huonot fiilikset.


NORWEGIANIN asiakkaat ovat joutuneet ongelmiin myös Espanjan Alicantessa.

– Siellä taitaa olla yhä jumissa suomalaisia, uskoo suomalaismies.

–  Meidän piti lentää kotiin aprillipäivänä kello 7.00. Ensin sanottiin, että lento on myöhässä ja syy oli ”one person missing”. Eivät sanoneet, oliko kipeä vai kadoksissa.

Siitä alkoi sekava odottelu.

– Tuli tieto, että kone lähtee kello 9.30 ja samalla alettiin jakaa ruokakuponkeja. Sitten kerrottiinkin, että koko lento on peruttu, ”cancelled”.

Norwegianin tiedottaminen ei saa mieheltä korkeaa arvosanaa.

– Sanottiin, että pois voisi päästä lauantaina kello 18.25 lähtevällä lennolla... sitten, että se on täynnä.

– Siitä alkoi hirveä puhelinrumba. Sanottiin, että voisi päästä tiistaina... tai keskiviikkona... tai perjantaina... tai omalla kyydillä Keski-Euroopan kautta.

Loppujen lopuksi mies lensi kotiin Norwegianin siivin lauantaina Barcelonasta kello 8 nousseella lennolla.

Alicantessa oli viikonloppuna jumissa myös Yleisradion toimittaja Salla Paajanen. IS julkaisee Paajasen viikonloppuna tapauksesta lähettämiä tviittejä hänen luvallaan.



Jos tviitti ei näy, katso se tästä.



Jos tviitti ei näy, katso se tästä.

Paajanen seurueineen majoitettiin kuvan hotelliin.



Jos tviitti ei näy, katso se tästä.

Paajanen kertoo matkustajien joutuneen hoitamaan lennot Alicantesta itse.



Jos tviitti ei näy, katso se tästä.

Norwegian pahoitteli tapahtunutta vastauksissaan, mutta ei tarjonnut konkreettista apua.



Jos tviitti ei näy, katso se tästä.


NÄIN Norwegian kommentoi IS:lle muita peruuntuneita lentoja:

”Olemme erittäin pahoillamme lentojen peruuntumisista ja niistä matkustajille aiheutuneesta vaivasta.

Lähipäivien peruutukset ovat valitettava sattuma. Peruutuksia on harvoin. Kaikissa tilanteissa huolehdimme asiakkaistamme parhaalla mahdollisella tavalla ja asiakkaat saavat apua edustajiltamme lentokentällä tai asiakaspalvelunumerostamme +358 (0)9 2310 1600.”


ILTA-SANOMAT kysyi Norwegianilta, koskevatko ongelmat vain Suomen-lentoja vai onko kyseessä laajempi ongelma.

Kysyimme myös, onko kyseessä influenssaepidemia vai rakenteellinen ongelma.

Kysymykset jäivät vaille vastauksia. Norwegianin Suomen-viestintää hoitava Tarja Valde-Brown kertoi kuitenkin lähettäneensä ne eteenpäin.

Norwegian Air Shuttle ASA on norjalainen yhtiö. Sen toimitusjohtaja on Björn Kjos. Työntekijöitä on noin 4 500 ihmistä.

Yhtiö on Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö ja maailmassa seitsemänneksi suurin.

Se operoi 439 reittiä 132 kohteeseen.

Oikaisu 4.4.2016 kello 19.41: Jutussa haastateltiin Teemu Ruotsalaista, ei Timo Ruotsalaista, kuten jutussa aluksi kerrottiin.

Oletko Euroopassa jumissa Norwegianin vuoksi? Soita Ilta-Sanomien uutistoimitukseen numeroon +358 40 141 6672. Kuvat osoitteeseen kuvat@iltasanomat.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää