Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Asiakas suoraan painajaisesta: Juoksi alasti hotellin aulaan ja pilasi häät – paikalle poliisit

hotellivieraat
Vessahädän piinaava mies, sammunut sviitti-yöpyjä ja sateesta valittava vieras – hotellivirkailijoiden asiakkaat voivat joskus olla raskasta kaitsettavaa.
Hotellityöntekijät paljastavat Reddit-sivustolla karmeimmat kokemuksensa asiakaspalvelutyöstä. Tarinat on esitelty myös Daily Mail -sivustolla.

Vessahädän piinaava mies pilasi hääjuhlat

Reddit-käyttäjä edge231 kertoo, että työskennellessään hotellin asiakaspalvelussa, aulaan ilmestyi alaston mies, joka peitteli sukukalleuksiaan käsillään.

– Hän hyppi ylös ja alas kuin kolmevuotias vessahädässä. Hän huusi ohjeita vessaan ja kun ohjeistin hänet oikealle, hän kääntyikin vasemmalle, jossa oli meneillään hääjuhla, työntekijä kertoo Reddit-sivustolla.

Häävieraat eivät näystä ilahtuneet, sillä huoneesta kuului saman tien kirkumista.

– Kun mies tuli takaisin aulaan, hänen jalkansa olivat ulosteessa ja hän kyynelehti.

Tarina ei päättynyt yhtään onnellisemmin, sillä välikohtauksen jälkeen paikalle jouduttiin pyytämään poliisi, kun vieras ei lähtenyt pois pyynnöstä.

Vieras sammui ammeeseen

Joskus hotellivieraat nauttivat liikaa alkoholia tai muita kiellettyjä aineita. Eräs Reddit-sivustolle kirjoittanut kuvailee, kuinka päihtynyt hotellivieras sammui sviitin poreammeeseen.

– Seisoin vastaanotossa, kun katosta alkoi vuotaa vettä. Kävi ilmi, että hän oli sammunut ammeen tapin päälle ja saanut huoneen tulvimaan.

Koputuksista huolimatta sammunut hotellivieras ei herännyt, joten virkailija joutui odottamaan avun saapumista.

Alkoholi oli syynä myös Islandfish-nimimerkillä kirjoittavan asiakkaan huonoon käytökseen. Tämä nimittäin onnistui lävistämään itsensä huoneen katon läpi.

– Hän putosi suoraan toisen hotellivieraan huoneeseen, asiakaspalvelija kertoo.

Sateen ropina oli liikaa

Hotellivirkailijat saavat myös mitä ihmeellisimpiä valituksia osakseen. Tämän huomasi nimimerkillä Knjxo-kirjoittanut Reddit-käyttäjä, jolle asiakas oli valittanut äänekkäästä sateenropinasta ikkunalasissa.

– Sanoin hänelle kohteliaasti, että en voi tehdä asialle mitään, hän kirjoittaa.

Ja sitten ovat ne vieraat, joilta käytöstavat ovat muuten vain kadoksissa.

– Inhoan niitä, jotka puhuvat puhelimiinsa koko sen ajan kun ovat kirjautumassa sisään hotelliin, gnomde-nimimerkillä kirjoittava valittaa.

Onko sinulla kokemusta rasittavista hotellivieraista? Kerro tarinasi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää